Ajatus-jäsen, Kirjaudu sisään

Jatkonovelli

Tämä jatkonovelli on päätetty.

Ei vielä tänään

Tänä aamuna tunsin, ettei kaikki ole kuten muina päivinä. Jokin sai perhoset lentelemään vatsassani ja mielen täyttymään suuresta odotuksesta! tunsin olevani homo omena. kavaak olenkin homo omena tipuin puusta hahaa. kyllä. totta joka sana. muut omenat taisivat vain hylkiä minua, koska tulin kaapista ulos tarkoita puhkesin kukkaan. Minä olin ollut rohkea ja mitä sain palkaksi? Minut hyljättiin, olinhan kansakunnan vihaama homo-omena. En aikonut lannistua, minä en suostuisi luovuttamaan vain ihmisten mielipiteiden vuoksi, mielipiteiden, jotka joko tuomitsivat tai hyväksyivät. Minä olin löytänyt itsestäni sellaisen puolen, jota...

Minä olin ollut rohkea ja mitä sain palkaksi? Minut hyljättiin, olinhan kansakunnan vihaama homo-omena. En aikonut lannistua, minä en suostuisi luovuttamaan vain ihmisten mielipiteiden vuoksi, mielipiteiden, jotka joko tuomitsivat tai hyväksyivät. Minä olin löytänyt itsestäni sellaisen puolen, jota...

Kaikki rakastivat ja ihailivat. Minulla ei ullut enää mitään menetettävää...

joskus heräillessäni toki ajatukset kaikkivoipaisuudestani kokivat kovan kohtalon ja olin niin allapäin, häpeissäni ja surullinen, että monipa teistä tietää tästä...lähinnä olin huolestunut (nyt 67 vuotta täytettyäni) siitä, että juurikaan moni ei enää ollut kiinostunut asemastani kylän arvostetuiman eläintentäyttäjän tittelistä; eikä muutoin asemastani kyläpolitiikassa!

tarkoitan tällä totta puhuesani enostani, joka on luonnonolosuhteista johtuen minua kerroksen vanhempi

muttei kuivakosti sanottuna tuntenut hedelmäalaa sen paremmin kuin varastossa työskentekevät oppipojatkaan, jos nyt näin sukujuuriin ja menneisyyteen kajotaan, mutta silti vain sipaisin pölyn pois vanhoilta kansilta ja aloin lukemaan tosissani.

siis "lukemaan", aina palatessani myllyltä hikisenä riettaan iltapäivän päätteeksi tunsin kyläläisten ristiinnaulitsevat katseet ja minua laulatti ja tanssitti. Paskiaiset! Minä en paljoa piitannut kylän uskonnollisväritteisestä ja synkeästä arjesta.

Pääkaupunkiin päin kumarretaan viidesti päivässä ja rukoillaan niitä herroja Helsingissä. "Ostakkee tilaviintä! Halavalla saapi, eikä oo homopoekain käest tehtyvä!" Ei ole ei. Huonoja omenia ei mihin tahansa purkkiin huolita ja jos ei muuta, niin hakataan mustelmille. Rumaahan se on.

Mutta sitten asiaan. Minulta alituiseen udellaan viime tortstain tapahtumista, mutta totuus on, että en tiedä koko jutusta mitään. Palailin siinä viiden maissa aamulla pappilasta, olin aivan lopussa, halusin vain päästä äkkiä kotiini ja siemaista kupillisen teetä ja sitten nukkua, nukkua...Heräsin vasta iltapäivällä. Mutta vaistosin heti herättyäni (tai noh, melkein) että jotain outoa oli ilmassa.

Kierränkö oman peilini, vai rikonko sen? Kierränkä oman taloni, ehkä tahtoni, kierränkö minkä hyvään syyn päästäkseni, päästäkseni näistä synnintunnoista vapauteen. Mutta pappilassa on hyvä rukoilla, hikisenä, uunin kyljessä kiinni, kesäisillä käsivarsilla; jumalan hiilloksilla.

Joskus olin ajatellut, että miksen vain lähtenyt pois täältä. Jonnekkin, jossa minua ehkä arvostettaisiinkin. Olin saanut tarpeekseni ja sieluni hapuili vapautta. Vapautta tästä vankeudesta, jota en kyennyt ymmärtämään.

Joskus aamulla kuunnellessani lintujen laulua pihapuissa minulle tulee fyysisesti paha olo, mutta silti ikään kuin sydämeni laulaisi ja vahvistaisi sanasi. Oletkin aivan oikeassa: Jumala on kaikkia uskontoja ylempänä, ja se joka pyrkii tekemään Hänen tahtonsa on aina Hänelle mieluinen. Riemuitsen teistä elävät, te olette minulle kuin suuressa rakkaudessa piileskelevä sairaus, jota ei kyetä hallitsemaan. Näin siis kaikuivat hänen sanansa kuolleiden jumalille.

Sen jälke mina unohta mita minulla koskaan tapapahtui, ja saada mina kuula toinen ihmisiltä, etta muistot on kaikila. he kummivat kun olin tehnyt uusia foneettis-matkimaalisia sanoja. en eläissäni sitten enää muistanutkaan identiteettini kieroumaa, joten parannuin turhasta ja väärästä uskomuksesta, jossa asetin itseni ihanimmaksi ja pörröisimmäksi.

Toki ilman ajatustakaan huomisen todellisuudesta, siitä mihin avaisin silmäni...vaikka joka silmänräpäyksellähän tämä todellisuus tuntui hiljalleen muuttuvan. Mieltäni askarrutti seksuaalinen häpeä, mutta ruumiillinen minäni matkasi hyljättynä tyhjyydessä kuin uponnut laiva, jonka hukkuneiden merimiesten haamut ovat muuttaneet bordelliskseen.

Vaikka olisit helvetissä niin tehtäväsi on auttaa muiden kuormaa.

Siellä ne uivat, sieluni moskassa. Näen kyllä kasvot, mutta huutoakaan ei kuulu ulos...Ilmeisesti minut on jollain tapaa kirottu. Mitäpä kirkkoherra täle voi. Hän valelee jalkojaan kylmällä vedellä! Muuten mukava mies, mutta kuolaa suuhuni. Ja pappilasta on pelkät rauniot enää jäljellä.

Minä tunne itseni höyheneksi jolla ei ole painoa. Vajoan pimeyteen. Tunnen sen vihan sisälläni, tunnen sen pimeyden voimat läpikotaisin. Ei ole enää turvaa ja suojaa on vai kuolemaa.

Missä minä olen minne minä olen kadonnut. Onko tässä julmassa maailmassa enää onnellisuutta. Onko tässä maailmassa vain julmuutta ja vihaa ,joka kohtelee meitä kaltoin.

Siellä minä nyt makaan liikuttamattomana ja henkeni salpeutuneenna.

Ei tänään ei vielä en ole valmis katoamaan maailmasta minua TARVITAAN VIELÄ!

Miksi minä mikset sinä tai joku muu en valmis en vielä aion kirkua niin pitkään ja rukoilla itseni puolesta ja muiden puolesta. He eivät ole ansaineet minua mutta en ansaitse pimeyttä sillä voin vielä korjata virheeni.

Pimeys alkaa lähestyä meitä ja teitä. Ei ole aikaa enään. Pimeys uhkaa jokaista joskus. Tulet pian ymmärtämään mitä tarkoitan. Vainajat alkavat kirkua pään sisälläsi. Kuolema lähestyy koko ajan sinua. Pääatä irti anna pimeyden viedä sinut pois tästä maailmasta ja elä muistoissasi. Ei en päästä irti en vielä sillä voin kääntää tämä hyödykseni. Minulla on toivoa viälä. Toivoni on hiuskarvan varassa. Sinulla ei ole toivoa olet nimittäin vainaa pian.... Niin nauroi kuoleman herra joka odottaa meitä ja ottaa meidät vastaan tunteettomasti.

Ei vielä anelin... En ole valmis menehtymään en vielä. Minulla on enkeli en voi hylätä sitä kuoleman herra! En vielä anna minulle vielä aikaa ole kiltti minä rukoilen vaikka polvillani... Nimittäin en murru vaikka veisitkin henkeni... Tahdon vain ainostaan sovittaa tekoni enkä sotajalalle. Anna armoa minä pyydän tai vaikka rukoilen ikuisesti jos on pakko!

Hahaa sinä kuolet senkin lurjus krupunen ihminen!!!!!

Ja kuolema vaan tuntui vaivaavan myöhemmin lurjusta..... ja sen ajatukset alkoi vaeltaa unelmissa...ja siinä mitä oli vielä tekemättä.....

ja mitä ei enää tarvinnut tehdä.

Yhtäkkiä eteeni leijaili omenapuun lehti, ja vilkaisin ylöspäin. Veljeni ja siskoni heiluivat puussa kypsyen vielä, mutta ne eivät olleet silti unohtaneet minua, saati tuominneet! Sillä hetkellä päätin alkaa ajatella muutakin kuin itseäni, tehdä muutakin kuin velloa omien synkkien pähkäilyjeni ymärille kiristyvässä pimeydessä. Minä olen homo-omena, ja hyvä sellainen. Vilkutin siskolleni, jolla oli vasta muutama punainen häivähdys kyljissään, ja veljelleni, joka yritti heilua vimmatusti hätistääkseen omenamadon, ja käännyin lähteäkseni tutkimaan mitä orapihlaja-aidan takaa oikein löytyykään.

siellä oli iso paha omena! halusin perheeni luo puuhun..

mutta kauaa en ehtinyt kaipailla, kun paikalle sattui mies, tallasi pahan omenan ja huuteli: "Oho-oho-oho!". Muistin sanoa itsensä unohtaneelle, että hänen nimensä on Kuznetsov ja että hänen pitäisi ostaa puusepänliimaa ja korjata rikkinäinen jakkaransa.

Niiasin syvään lakki kourassa ja lupasin, etten enään kuunaan kajoaisi hänen huohekaluihinsa, en koskisi niitä sormellani enkä sitoisi niitä itseeni kiinni. Kiitokseksi Paha mies lupasi minulle purkillisen maan kuulua marmeladiaan, mutta se pitäisi hakea vasta huomenna, koska ei ollut ehtinyt vielä kuivua kunnolla. Mitä lie tuokin, vertauskuvallista moskaa.

Näinpä en ollut päässyt matkallani pitkällekkään, kun minua kuitenkin yritettiin johdatella jo takaisin oppikirjojeni pariin, kyseessä oliis (jälleen) eräänlainen "rentoutus". -Hahahaa, naureskelin mielessäni, tämähän on todellinen hedelmätarha.

missä kaula mittaa perseen painoa

Perseestä ja marmeladista, muistin edelleenkin olevani homo omena. Koulukirjat naispuolisten omenoiden anatomiasta eivät kiinnostaneet sillä hetkellä minua vitunkaan vertaa. Poltin kirjat isossa käyrävartisessa piipussani matkalla omenoiden homobaariin. Omena nahkahousut ja omenakoppalakki päässäni talsin omena katuja omenapuiden alla kohti Lohjan keskustaa. Apteekin alakertaan oli perustettu uusi omenien homobaari. Näin mielessäni miten suonikkaat omena kullit penetroituvat omena anukseeni ja avasin omena nahkatakkiani niin, että omenaiset kainalokarvani tulivat kaikkien omenoiden nähtäväksi. -Olen Supermies!!

"Juuri näin tulee jauheliha paistaa", kommentoi viereisellä baarijakkaralla istuva pahan hajuinen omena toverilleen. Tämä toinen toveri puolestaan löi yllättäen haisevaa omenaa leukaan niin, että omena halkesi kokonaan kahtia ja tipahti lattialle. Sitten toveri tarjosi minulle rinta-askillisen klemmareita ja sanoi hymyillen:

Katso Maarit Vatikaani meinaa valloittaa taas Suomen, mutta tällä kertaa meitä on enemmän, ja kalustommekin on parempaa kuin kolmannessa maailmansodassa! Tarttukaamme siis toisiamme käsistä ja lukekaamme Gudhba!

TOtta kuka lie oletkin! Suomi taas valloitetaan... Sieltä tulevat pommit suojautukaa....

Totta

,virkkoivat baarin tomaatit yhteen kuoroon. Käännyin nojaamaan baarinpöytään, vilkaisin tunkkaista väkeä ja vastasin: "Totta, homoystäväni, mutta ei vielä tänään."

Homoystäväni nauroi ajatukselleni ja sanoi: ''Olet oikeassa rakas.''

"totta kai olen oikeassa!" Sanoin hänelle.

Sitten lähdin kotiin mopolla ja ajoin Puputin näyteikkunasta sisään. Kun heräsin outo mies kysyi minulta: "Toitteko nyt sen elefantin tänne?".

Kyllä me toimme sen elefantin tänne niinkuin pyysitte, mutta meitä vainoaa hiiri lauma sillä ne ovat mukamas maksaneet vuokransa! Ovatko he maksaneet sen oi ylväs komea hauras kunkkuni? ''Kysyi remppamies eli: hoitaa: putkihommat, hovisiivoiksen, kokkauksen, ihailiapostin jne....''

Nousin ylös lattialta ja pyyhin pölyt housuiltani. "pidä elefanttisi. minulla on kiire." jätin elefantin kunkulle ja lähdin kohti mopoani. nostin sen ylös ja huristin pois. kauas pois. sinne, missä jopa mädät omenat kasvavat kasvamistaan ja hyökkäävät pian ihmiskunnan kimppuun ruskeina lässähtäen jokaisen päälle. niin kuolee ihmiskunta. niin kuolee tämä vankka yhteisö, jonka voimia olemme vaalineet vuodesta toiseen. niin kuolee tämä kaunis sukupolvi, tieteen ja taidon kehittynein sukupolvi. niin kuolemme me, sinä ja minä, ruskean omenan lässähdykseen. *kyynel*

Kun mädät omenat tippuvat niin kaikki yrittivät päästä turvaan. Huusin kaikin voimin että olisivat tullu pois mutta monia menehtyi.Vihasin niitä jotka uhkaavat tätä elämää, joten olisin halunnut mennä auttamaan mutta minua ei päästetty. Olisin voinut vaikka kuolla sisareni ja veljeni puolesta,mutta ei. Minä jouduin katsomaan kuin kaikki sukulaiseni kuolivat joten vihasin elämää.Olin epätoivoinen eikä kukaan pysty auttamaan

"Onko teillä useinkin esiintynyt harhakuvia, että olisitte homo omena?" Psykiatrini kysymys havahdutti minut muistelmistani, säpsähdin sohvalta ja kaadoin kannullisen piimää syliini.

Kyllä meillä on. tule lähemmäs niin tutkin sinua paremmin. psykiatri hehkui. tiesitko että olen homo, sanoi psykiatrini. olin kauhusta kalpea. sanoin vain:" IIK, tuli kiireitä". Hän ei päästäny minua ulos, vaan piti minua siellä, kunhan kiljaisin ja huusin: " TEIDÄN KESKUUDESSÄ ON TÖISSÄ HOMO, JOKA AHDISTELEE MINUA, TULKAA APUUN". kukaan ei tullut Mitä minä nyt teen. Ja hän pisti minut istumaan ja

Ja olin kauhusta kalpea, mutta yht äkkiä! Sain super voimani takaisin ja vedin turpaa. Minulle tuli heti parempi olo. Nousin pystyy ja marssin pois huoneesta ja hyppäsin ratikkaan. Homo jonka olin pieksenyt alkoi heti nurista perääni!

KILJUIN ONNESTA JA HOMO SAI OPETUKSEN. ps. sen pituinen SE!!!!!!

Lue muut jatkonovellit


Sivua muokattu 18.10.2005