Taiteeni filosofia

Minä pidän itseäni taiteilijana ja suurena ajattelijana. En ehkä ole sitä maailmalle, mutta itselleni olen. Ja se riittää. Mutta mistä taiteellinen ajattelu lähtee? Mikä saa minut ajattelemaan näin? Miksi minä en ajattelisi olevani vaikka perheäiti, tavoitteena kasvattaa hyviä lapsia?

Luulen, että kun olin lapsi, vanhempani eivät kasvattaneet minua mitenkään erikoisella tavalla. He eivät tehneet minusta pianistia, taitoluistelijaa tai ballerinaa. Sain kasvaa vapaasti, rajana oma mielikuvitukseni.

Muistan, että vielä muutama vuosi sitten olin katkera, kun minua ei oltu pantu soittotunneille, kun olisin halunnut oppia soittamaan kitaraa. Äitini sanoi, että se ei olisi ollut järkevää, koska en millään tavalla osoittanut omaavani musikaalisia taipumuksia. Tämä sai minut suunniltani. Kuinka joku voi mennä sanomaan minusta näin?

Maailmassa on paljon ihmisiä, ja osa heistä on ns. perfektionisteja. Heidän päämääränsä on täydellisyys. He tavoittelevat sitä kaiken aikaa, mutta kokevat usein, että eivät saavuta sitä. Minäkin olen omalla tavallani perfektionisti. Äitini tapasi sanoa, että olen kuin keväällä laitumelle päästetty lehmä, tai huoleton kuin taivaan lintu. Voi olla, että nämä kaksi kuvausta sopii minuun, koska olenhan luonteeltani aika huolimaton. Mutta koskaan minun ei ole pitänyt tavoitella täydellisyyttä, koska minä olen täydellinen. Olen lahjakas, kaunis ja älykäs. Rakastan itseäni. Viihdyn itseni kanssa parhaiten.

Minua voidaan pitää röyhkeänä. Minua voidaan pitää itserakkaana. Minusta ei edes pidetä. Mutta jos niiden kaikkien tulisi nostaa kätensä ylös, jotka väittävät olevansa muuta kuin röyhkeitä ja itserakkaita, ei yksikään käsi nousisi. Tai jos nousisikin, näiden kahden ominaisuuden lisäksi kättä nostavat olisivat myös valehtelijoita. Ja vilpillisyys jos mikä, on kaiken pahan alku ja juuri.

Mielestäni itserakkaus on tärkeä perusta kaikelle, mitä ihminen elämässään tekee. Se, miten suhtautuu itseensä, vaikuttaa moneen asiaan. Vahva minäkuva tekee ihmisestä varman. Sen avulla pystyy seisomaan omien sanojensa ja tekojensa takana rohkeasti, olisi kyse asiasta kuin asiasta.

Minä tunnen itseni. Minä tiedän mitä teen, mitä haluan ja mikä minä olen. Kun kuljen kadulla, en ole vain yksi ihminen sadasta, vaan minä olen minä. En yritä olla näkymätön, ikään kuin olla ihmisten arvostelun ulkopuolella. Minä olen se mikä olen, enkä pyytele anteeksi olemassaoloani. Joka minusta ei pidä, olkoon pitämättä. Ja samoin joka pitää, pitäköön.

Lapsena olin yksinäinen. Rakastin tehdä asioita yksinään, minulla oli vilkas mielikuvitus. Äitini oli huolissaan, koska minulla ei ollut ystäviä. Naapurissani asui toki muita lapsia, mutta en koskaan viihtynyt heidän seurassaan. Luultavasti ajattelin tuolloin samoin, kun muutama vuosi myöhemmin: he ovat tyhmiä. Minulle sanottiin, että en voi ikinä saada ystäviä, jos ajattelen näin. Mutta en minä ystäviä kaivannutkaan. Kun kaikki mahdolliset kaveriehdokkaat hyppivät ulkona hyppynarua tai olivat hippaa, minä viihdyin huoneessani piirtäen.

Uskon, että jo tuolloin minulle kehittyi vahva tietoisuus siitä, mikä minä olen. Uskoin itseeni ja rakastin itseäni. Itseni kanssa pystyin tekemään niitä asioita, jotka eniten tuottivat minulle nautintoa. Pystyin ajattelemaan, muodostamaan omia käsityksiä ja luomaan erilaisia luomuksia sen perusteelta. Pienenä lapsena en tietenkään kyennyt ajattelemaan niin kuin ajattelen nyt, mutta tuon taidon perusta minulla oli jo silloin. Kyky nauttia itsestään ja osata olla yksin muodostivat minulle kivijalan rohkeuteeni toteuttaa itseäni omana itsenäni.

Tarve luoda jotain omaa on tärkein ominaisuuteni, siitä minä elän. Sisälläni heräävä inspiraatio on luovaa hulluutta. Se on ikuista janoamista ja pyrkimistä kohti päämäärää, mitä ei kuitenkaan ole. Siksi taiteen ja kauneuden janoni vain kasvaa, ja kasvaa. Se täyttää minut, se on kuin huumetta. Humallun sen ihanasta tunteesta, rakastan sitä.

Sen olemista ja sen tuntua ei pysty sanoin kuvaamaan. Se on kapinaa ja oman itsensä julkituomista. Se on jotain todella suurta mielihyvän tuntemista, ja sen voi aistia joka solullaan. Sitä ei pysty tuottamaan itselleen väkisin, se tulee jos se on tullakseen.

Joskus olen miettinyt, mistä tämä luovuuden tunne tulee. Se on kuin mielensairaus. Ehkä se onkin sitä. Se on kuin maaninen kohtaus joka iskee ajasta ja paikasta riippumattomana hetkenä. Silloin haluni luoda ja kokea ovat niin suuret, etten pysty edes kaikilla aisteillani kokemaan tarpeeksi paljoa. Koko henkinen olemukseni on täynnä sitä tunnetta, mutta silti en pysty kokemaan täyttymystä.

En tiedä, olenko saanut kyvyn tähän taivaanlahjana, vai olenko vain hairahtanut ihmisparka. Mutta kuten alussa totesin, minä olen täydellinen. En koe että olisin epäonnistunut tai viallinen. Ihmisillä on oikeus ajatella minusta mitä he haluavat, samalla tavalla kuin minullakin on oikeus ajatella itsestäni mitä haluan.

Haluan kiittää vielä vanhempiani, että he eivät tehneet minusta pianistia, taitoluistelijaa tai ballerinaa. Vaan minulla oli vapaa ympäristö, jossa kasvaa itsenäiseksi ajattelijaksi. En ole nyt valmis, enkä koskaan olekaan. Mutta minulla on vahva pohja jolle rakennan elämääni. Kaikki lähtee siitä pienestä asiasta, siitä, että tunnen itseni ja rakastan itseäni.

Jenna Q


Sivua muokattu 4.11.2002