Mieli pilvissä, ajatukset avaruuden ääril

Lueskelin läpi edellisiä kolumneja, kun ylläpitäjä kysymähän, josko löytymän jotain aihetta jah siihen sisältöä laitettavaksi lyhyeksi palstan päällikkeeksi.

No, lähdin heti miettimähän. Lukea pitää hiukan edellisiä kolumneja, joista saisi hiukan itua. Lopulta päädyin viime vuoden maaliskuun kolumniin Rakkaus kirjoittajanaan Laura Sirén.

Kuten tässä lukemassani kolumnissa luki, ei etsimällä löydetä sitä mikä tavallaan tulee omalla ajallaan (mukaeltu ajatus). Olen herkkä ihastuja ja kuten yksi ystävistäni sattui toteamaan: olen romantikko. Olen tässä vuosien aikaan ihastunut moniin typyihin kuin naisen ikäisiinkin. Ei se ole löytymällä löytynyt onni, mitä hakusessa on ollut.

Nyt sitten syksyn olen pariin kertaan ihastunut hyvin palavasti. Rakkautta ei ole ollut, mutta olen toivonut enemmän sitä saamatta. "Olethan ystäväni… ?" Toteamus, jonka olen kuullut hyvin tiiviiseen. Ystäviä on kertynyt, enkä heistä ole pahoillani.

Tämän hetkinen tilanne on tuonut yhden hyvin läheisen ystävän monenmoisen ystäväjoukon yhteytehen. Olen hyvin vähäystäväinen ollut nuoruudessani ja lapsuudessani.. Aikaa ennen tarhoi ja kerhoi olin kyl hyvin onnellinen ystävistä kotipiiris ;). Olen siis kenties siunattu nyt jälkikäteen ystävillä, joilla on ymmärrystä niin minuun kuin minulla heihin.

Ystäviä ei koskaan ole liikaa. Silti olen viime aikoina tullut tulokseen, että vikaa pitää mussa olla, kun ystäväksi kelvannee, muttei miksikään muuksi. Kunnes nyt olen ollut yhteydessä yhteen henkilöön, joka on aiheuttanut minussa hyvin syvän uskon, ettei kannata toiveitansa unohtaa realiteettien runnoessa vähä vähältä niitä nurin, vaan pitää kiinni niistä. Olisiko vuoroni rakastua? Entä teidän?

Corellamus an Daremus


Sivua muokattu 7.10.2006