Työpaikkailmapiirit

Kirjoittajan kuva

Ilmapiiri on kokemisasia. Millaiseksi joku kokee ilmapiirin, se on hyväksyttävä hänen todellisuutenaan.

On puhuttu työpaikoista, joissa on hyvä ilmapiiri. Mietin, missä sellaiset työpaikat mahtavat olla, kun minulta ainakin ovat ohi menneet. Kävin mielessäni läpi 17 työpaikkaa, joissa olen ollut, ja hyvän ilmapiirin voin mainita olleen työpaikoissa 80-luvulla, ennen viime lamaa. Ehkä syynä kokemiseeni oli, että olin tuolloin teini-ikäinen, eikä nuorelle työntekijälle kehdattu tulla kaikkia negatiivisia asioita sanomaan.

Sittemmin työpaikat ovat olleet kauheita. Haukutaan joko suoraan päin naamaa, tai jos ei ole varaa puhua henkilölle itselleen, niin sitten taukotuvassa, kyseisen henkilön poissaollessa paisutellaan toden teolla, että mihin se ja sekin työtoveri oikein pystyy.

En usko hyviin työpaikkailmapiireihin. Jos joku väittää sellaisen olevan, hän varmastikin sulkee silmänsä siltä, kuinka hänen työtovereitaan kiusataan. Häntä ei itseään haittaa mikään, hän ei piittaa mistään. Hän ei ymmärrä haukkuja haukuiksi, ei juoruja juoruiksi.

Ilmapiirin kokemista voi kuvata kahdella hienolla sanalla. Toinen on hermeneutiikka: tulkitseminen ja selittäminen. Hermeneutiikka on ihmisen olemassaoloa selittävä suuntaus, tulee kreikan sanasta ermeneutika, kykenevä selittämään ja tulkitsemaan, ja sanan takana arvellaan olevan Ermis, suojeleva taitavuuden jumala. Toinen sana on fenomenologia, joka tarkoittaa ilmiöiden tutkimista. Ilmiöitä pyritään ymmärtämään, ei vain kuvaamaan.

Mitä ymmärtämistä sitten huonossa työpaikkailmapiirissä on? Ei kyllä paljon mitään. Ainoastaan että piru on päässyt irti. Anteeksi nyt, jos pudotan jonkun ihanan maailman unelmistaan! Laitan tässä lohdutukseksi kaksi kaimani Aaro Hellaakosken runoa.

Aaro Hellaakoski: Rukous

Suo Herra mulle rohkeus katsoa sieluni rumuuteen. Sitä en voi kätkeä silmiltäsi edes valheen peitteeseen,

sitä en voi kiertäen välttää niin kuin raatoa haisevaa, en leikata irti, ja syvälle meren pohjaan upottaa.

Kuin perintötauti on rumuus sieluuni juurtunut pohjimpaan ja elämästäni muistoksi sen ruumiskirstuuni saan.

Se on teettänyt mulla, kuin orjallaan, monen inhottavan työn. Ja unen se päästäni torjua saattaa pitkinä hetkinä yön

kun pimeydessä se esille ryömii rintani päälle mun ja sormin luisevin, niljakkain, mua tarttuu kurkkuhun.

Se tahtoo hukuttaa, liuottaa mun vereeni lämpöiseen. Suo Herra mulle rohkeus katsoa sieluni rumuuteen.

Aaro Hellaakoski: Huhtikuu

Ei ankeampaa tuttavaa kuin hajoava huhtikuu. Kun siihen silmä kajoaa, se riisuutuu ja hajoaa. Se, kaiken-paljastuksen kuu, se häpeäänsä sairastaa. Ei ankeampaa tuttavaa kuin sielunsairas huhtikuu.

Aaro T. K.


Sivua muokattu 7.10.2006