Eiffel-torni

Mä en voi käsittää Itseäni, Sua, Mitään.

Mä olen sulle niin vitun vihainen, tajuatko sä? 

Ei, et kai enää, joskus ymmärsit katseesta kaiken, silmien kautta näit ajatuksiin. 

Tie ajatuksiin, tule mukaan…  Tuletko? 

Sä olit jotain niin erityistä. 

Mä olin Pikku Prinssi, sä ruusu. 

Mun Ruusuni.  

Sä et koskaan nähnyt eiffel-tornia, sitä sä tulet vittu niin katumaan. 

Mä näen sen huomenna, ja ylihuomenna, 

Joka päivä, aamu, ilta ja yö mä katson sun eiffel-tornia. 

Niin, me nähtiin moskova ja kuoltiin, mutta mitä sitten? Sä otit kaiken vakavammin kuin mä ja toisaalta taas…   

Sun olis pitänyt lähtee mun kanssa stadista, nousta ekaan junaan, kattoa ikkunasta ulos ja huutaa mulle 

"Tuu kattoo täällä on heppoja!" 

Ja sitten me taas tapeltaisiin kummat on kauniimpia, mustat vai valkoiset hevoset. 

Valkoiset, usko jo. Ne tuo valoa talviöihin. 

Valoa…  .



Kerro mulle vielä kerran miten sä ja Tilitan nukahditte niille käytäville. 

Kerro miten sä rakastitkaan sitä kesää, sitä järveä, niitä bileitä. 

Kysy vielä kerran multa että "muistatsä kun me lennettiin?" 

"Muistatsä…  Muistatsä…  Muistatsä…  "  

Kerro vielä kerran kaikki meistä. Mä pyydän, ei rukoilen. 

 Ei, en mä oo unohtanu, mä vaan en aina ole ollut mä.

Kerroitko sä tosiaan mulle kaiken? Mä yritin kertoa sulle niin monta kertaa, mutta mä en vaan pystynyt, ja sä menit, niiden kahden kukkulan välistä, tasan keskeltä.  

Mä rakastin sua. Mä en rakastunut suhun koskaan, en ihastunut. Mä vain rakastin. Mon cherie, kuinka kaipaankaan mä nyt vain helsinkiin…   

Mutta nyt mun pitää mennä, niin kuin aina. Joka päivä, aamu, ilta ja yö. 
Nähdään eiffel-tornilla.

Pelkoa että menettää yhteyden ihmiseen jota rakastaa, unohtaa muistot, ihan kuin olisin sekoittanut ajatuksiani pikkusiskostani ja ystävästäni.

Aamuyö