Otteita tämän tytön päiväkirjasta
1.
Odotan linja-autoa kirjaston pysäkillä.
Siisti mustapukuinen mies, kypärä kuuliaisesti päässään, pysäyttää polkupyöränsä roskakorin eteen. Vilkaisee taakseen, sivuilleen, minuun. Pudottaa tyhjän vodkapullon taskustaan L&T:n vietäväksi.
Katse, joka kohdistuu hetkeksi minuun, kertoo paljon. Se kertoo yksinäisyydestä, syyllisyydestä, ikävästä, menetetyistä ihmisistä.
Mielessäni on "Tätä odotan elämältäni-lista". Vedän viivan pitkän elämän uran yli. Ympyröin perheen ja ystävät.
2.
Kävelen kaupungin puistossa. Katselen syksyn värjäämiä puita ja kuuntelen liikenteen pauhua. Mietin mitä puut kertoisivat jos niillä olisi mahdollisuus puhua.
Kolme pientä lasta juoksee ohitse ja nauraa. Hymyillen koitan arvailla mitä hauskaa he ovat keksineet. Hetken kuluttua kävelen vanhan naisen ohi. Hän itkee ja yrittää hangata spraymaalia pienen koiransa turkista. En hymyile enää.
Ja puut? Luulen että puut itkisivät.
3.
Työpäivä. On tauko ja seisoskelen ulkona kujalla. Tupakka huulessa. Katselen ohikulkijoita ja potkiskelen pikkukiviä.
Kadulla kulkee kaksi likaisen, mutta ystävällisen näköistä miestä. Harmaan ruskeat takit yllään, jalassa rikkinäiset kengät. Toisella miehistä on kilisevä siwan muovikassi mukanaan.
He ovat kulkemassa ohitseni, kunnes toinen miehistä säpsähtää nähdessään minut. Hän tulee luokseni ja sanoo:
- Voi nätti tyttö kulta. Heitä köyhälle mies-rukalle tupakka.
Hymyilen ja totean, että juuri palava on viimeiseni. Mies pettyy on kääntymässä pois, mutta palaakin takaisin.
- No, annatko jämät siitä?
Ojennan hyvin lyhyeksi poltetun natsan ja hymyilen pahoillani.
-Kiitos, sanoo mies ja jatkaa matkaa ystävänsä kanssa.
Taisi olla pisin ja mielenkiintoisin keskustelu minun päivässäni. Ainakin kohteliain, se on varma.