Raivotar
Katsoo mies lukenut
hien kehystämiä kasvoja.
Lapsi päästään sekaisin,
hän ajattelee,
vältellen lähemmäs menemistä.
Liekki silmien takana
jo kauan sitten syttynyt,
polttanut pientä sielua tuhkaksi,
mustaksi lumisateeksi tytön sisällä.
Tyttö nuoret silmänsä kohottaa,
katsoo ohitse tuomitsevien kasvojen,
verta valuvat kädet
ja lasinsirpaleita.
Pelko hiipii hiljaa tytön mieleen,
ikuinen talvi
mustine lumimyrskyineen
tytön sisällä riehuen
jäädyttää taas kyyneleet poskille.
Mies päättää erottaa tytön viikoksi koulusta.
Rikkinäinen peili
oven vasemmalla puolella
vääristää maailman.
Tyttö itkenyt silmät punaisiksi,
huutanut tuskaansa yöhön,
purkanut vihaansa
särkemällä kuvajaisensa toivoen,
että maailma hajoaisi sirpaleiden mukana.
Mies kutsunut tytön äidin huoneeseen,
äiti huolissaan siitä,
mitä naapurit ajattelevat tytön käytöksestä.
Kerran viikossa käynti psykiatrin luona,
eikä vaitiolovelvollisuuksista tarvitse välittää.
Tyttö pitkään halunnut paeta maailmaa,
unohtaa sen,
miten varjot seuraavat huomiseen
ja tuska pitää ottensa ikuisesti.
Isä puhunut kuukausia huonosta kasvatuksesta,
äiti kuullut esineiden syöksyvän itsetuhoisesti
kohti puuseiniä.
Isosisko ei vieläkään huomauttanut siitä,
miten keittiön lihaveitsi on kadonnut.
Tyttö tahtoo huutaa,
huutaa surunsa valkeille seinille,
jotka tuntuvat kaatuvan päälle
ihmisten ilkikuristen sanojen saattamina.
Punaisessa autossa ei ole lämmin,
eivätkä vanhemmat enää edes yritä
puhua tytölle järkeä.
Onhan heillä se vuoden vanhempikin tytär,
sai viime keväänä stipendin
ja hymyileekin aina niin kauniisti.
Tyttö päättänyt hukuttautua yöhön,
antaa maailman kadota,
sillä eihän hänen otteensa siihen
ole ennenkään pitänyt.
Vanhemmat kuuntelevat hiljaisuutta
ja ovat kuulevinaan katumuksen.
Löytävät aamulla lapsensa
vapaampana kuin koskaan.
Raivotar saanut rauhan,
karkaamalla yötuulten sekaan,
taakse tähtitaivaan,
sinne, missä kukaan ei huutoansa kuule.