Elämän lahja

Se alkoi sinä iltana, kun vähiten odotin. Olin silloin lentokoneessa, ystäväni kanssa matkalla Bulgariaan ja määränpäähän ei pitänyt kestää enää kuin yksitoista minuuttia. Kipu tuli kovaa ja äkkiä ja huusin siitä ja yllätyksestä. Ystävääni käännähti katsomaan minua.

"Mikä sinulle tuli? Ei kai… ", hän nousi hätäisesti paikaltaan ja siinä samassa muidenkin matkustajien huomio kiinnittyi meihin.

"Hei! Kohta laskeudutaan, joten istukaa alas ja laittakaa turvavyönne kiinni, hyvä neiti!", huuteli lentoemäntä jostain ja pian hän jo seisoi ystäväni vierellä. Hän huomasi minut heti ja ilmeisesti tajusi tilanteen, sillä hän käski minun hengitellä syvään ja ystävääni hän pyysi rauhoitella ja lohduttaa minua. Kipu viilteli jo tiuhempaan tahtiin enkä pystynyt keskittymään mihinkään muuhun.

"Mitä helvettiä siellä tapahtuu?", huusi äkäinen miesmatkustaja koneen takaosista. Lentoemäntä ei vastannut mitään ja heti sen jälkeen kuului kapteenilta, että laskeudumme aivan parin minuutin kuluessa. Kuulin ja tunsin kaiken, mutten nähnyt ympäristöäni lankaan sillä silmieni ohitse vilahti jonossa ensin aikaisempia kuvia elämästäni, sitten jotain tuntemattomia. Nyt olin lammessa vyötäröön asti uponneena.

"Kohta ollaan alhaalla", sanoi ystäväni koettaen puhua rauhallisesti, mutta hänen äänestään kuulsi selvä paniikki ja huoli. Tunsin hänen kätensä kädelläni ja tunsin nytkähdyksen, kun lentokone laskeutui lopullisesti maahan. Mustaa ja punaista. Uin.

"Pitäkää turvavyönne siihen asti kiinni, kunnes lentokone on kokonaan pysähtynyt", ilmoitti ääni koneesta, mutta kuulin lentoemännän äänen aivan vieressämme.

"Nouskaa te jo nyt niin pääsette ensimmäiseksi pois koneesta. Pystytkö nousemaan?". Hän osoitti kysymyksen ilmeisesti minulle, mutta kukaan ei jäänyt odottamaan vastaustani vaan minut nostettiin lammikosta ylös ja kävelytettiin eteenpäin pitkin lentokoneen ahdasta käytävää.

Keskityin polttavaan tuskaan niin ankarasti, että lauseitakaan en enää kuullut. Ympärilleni sateli vain yksittäisiä sanoja.

"Minä… soittaa… ", kuului lentoemännän ääni oikealta puoleltani ja näin välähdyksen ystäväni kasvoista, jotka nyökkäsivät hermostuneesti.

"Taksi… ", kuului ystäväni ääni, kun istuin metallille. Joku piti minusta kiinni pimeydessä, jossa välähteli punaisia viivoja ja kosteutta.

"MISSÄ HÄN ON?!", huusin kovaa tuskani lävitse, sillä pelkäsin, ettei kukaan muuten kuulisi. Minusta päästettiin irti ja näin yllättäen taas. Ystäväni piteli puhelinta tärisevässä kädessään ja näppäili jonkun numeroa. Minulla oli kuuma ja koetin otsaani. Se oli hukkumassa hikeen. Ähisin ja puhisin. Ystäväni näytti helpottuneemmalta, kun hän lopetti puhelun. Valtava kipu täytti minut taas ja näkyi värejä.

"Mennään nyt!", rohkaisi ystäväni ja nosti minut ylös metallilta ja auttoi minut ulos sisältä. "Yeah, I know where are we going, you don't have to say that", sanoi mies, kun ystäväni auttoi minua autoin penkille. Mies hurautti matkaan ja kierin hiessäni.

"MISSÄ HÄN ON?!", huusin taas ja ystäväni soitti jälleen jonnekin. "We're here, you don't have to pay. Good luck!", sanoi mies huonolla englannilla ja opasti meidät oville asti. Valkoisiin pukeutuneet naiset ja miehet alkoivat heti hössöttää ovista sisään astuttuamme ja taluttivat minut johonkin huoneeseen ja asettivat minut sängylle makaamaan. Ystäväni tuli perässä ja kuiskasi: "Hän tulee", ennen kuin naiset pyysivät häntä menemään huoneesta pois.

Ystäväni kuiskaus oli saanut minut hieman tyynemmäksi. Naiset puhuivat jollakin käsittämättömällä kielellä toisilleen ja minulle ja seuraavien tuntien aikana opin vain yhden sanan merkityksen. Huutoja, tuskaa, kipua, hikeä, kyyneleitä ja armotonta tunnetta loputtomiin. Huutoja, tuskaa, kipua, hikeä, verta, nestettä, kyyneleitä ja armotonta tunnetta loputtomiin.

Kunnes vihdoin… Näen huoneen oven aukeavan ja näen vain hänet ja kipuni unohtuu hetkeksi.

"Tässä minä olen, rakkaani. Anteeksi kun tulin näin myöhässä. Olet jo melkein valmis, ei enää paljon jäljellä", hänen äänensä ja hänen kasvonsa rauhoitti minua enemmän kuin mikään tässä maailmassa ja kaikki kävi jo helpommin, kun hän otti minua kädestä ja rohkaisi minua sanoillaan.

"Hän tuli", sanoi rakkaani pian ja katsoi lempeästi naisen kantamaa kääröä, jota hän ojensi minulle. Sylissäni lepäsi kaikkein kaunein lahja, jonka elämä oli minulle koskaan antanut.

kaunista on elämä

Elsia