Hetkellinen tunne
Istun paikassa, jossa näen maisemien vaihtuvan kuin kuvien filmirullassa. Tiedän katsovani eteenpäin matkustaessani päättäväisesti sinne jonnekin. Juuri sinne, missä minun pitääkin olla.
En tiedä olenko valinnut oikein. Onko parempi saavuttaa osa unelmistaan, mutta jättää loput unelmistaan toteutumatta? Voin tietysti yrittää unohtaa, mutten välttämättä onnistua tavoitteessani. Voin etsiä uusia asioita, jotka saavat minut onnelliseksi. Totta puhuakseni en tiedä, miksi oloni on näin haikea. Olen saavuttanut tärkeimmän asian elämässäni. Silti tunnen, että olen kadottanut samalla jotain tärkeää. Sitä asiaa ei enää ole.
Voiko ihminen tukehtua, kun ei saa enää henkeä? Voiko kutistua pieneksi mitättömäksi olioksi ja unohtaa olevansa olemassa? Taistelen kyyneliä vastaan ja suljen silmäni. En voi itkeä täällä. Istun edelleen tässä samassa paikassa enkä voi unohtaa sitä. Kuulen ääniä, jotka kaikuvat korvissani. Äänet ovat aitoja henkäyksiä ja mielipiteitä. Kuulutus kertoo sen hetkisen olinpaikkamme. Ihmiset keskustelevat hetken, sitten on taas hiljaista.
Kurkkuani kuristaa. Ehkä ei olisi kannattanut sitoa kaulahuivia niin tiukalle. Juna pysähtyy. Kuuluu sihinää, ovien aukenemista. Muutama ihminen astuu sisään äänekkäästi. Askeleet kaikuvat, kuulen kaiken selvästi. En tunne täältä ketään, ei minun silti tarvitsekaan. Tunnen syyllisyyttä, yksinäisyyttä, ehkä hieman myös ikävää.
Juna on taas liikkeellä ja kaikki vilahtaa ohi liian nopeasti. Tämä on aikaa, jota ei voi koskaan saada takaisin. Elän tässä hetkessä, tässä päivässä elämän kulkiessa eteenpäin säälimättä. Elämä ei kysy tekemistäsi tai tekemättömistäsi asioista. Olenko minä jättänyt jotain tekemättä? Kadunko asioita, jotka jätin tekemättä tai asioita, joita olen tehnyt? Koko elämäni olen odottanut jotain. Olen odottanut seuraavaa tapahtumaa nauttimatta siitä hetkestä, jota olen elänyt. Se, jos jokin, on elämän kuluttamista. Miten voi koskaan nauttia mistään, jos aina odottaa jotain?
Tällaiset hetket saavat minut ajattelemaan. Istun paikallani, enkä voi juosta karkuun ajatuksiani. Jotkut ovat sanoneet, että mietin aina liikaa. Jotkut taas ovat olleet sitä mieltä, etteivät aivot ajattelemalla kulu. En kuitenkaan usko, että ajatteleminen voi olla jollain tavalla vahingollista, mutta jossain täytyy kulkea sentään raja. Täytyisi vaan ymmärtää, missä se raja menee.