Unta vai enemmänkin? (osa 1)

Olemme kallion kielekkeellä josta näen auringon laskevan järven taa. Sä olet siinä mun vieressä, istut siinä vaan ja katsot samaa auringon laskua kuin minäkin. Se tuudittaa silmiäni kiinni, mutta on liian kylmä… Lasketat hiljaa takkisi harteilleni ja istut lähemmäs minua. Lämpö valtaa minut kun sinä olet siinä niin lähellä minua. Jatkan auringon laskun katsomista ja lasken pääni sinun hartiallesi, kietaiset käteni ympärilleni ja olemme siinä niin lähekkäin, että kuulet vereni kohinan, joka yltyy ylmtymistään.

Istumme vain siinä ja katsomme kultaista aurinkoa, joka katoaa horisonttiin. Nouset ylös ja ojennat kätesi minulle, tartun siihen ja vetäiset minut ylös – ehkä hieman liian kovaa sillä nenämme päät koskettavat toisiaan. Olen hämmennyksestä sekaisin. Sydän hakkaa jo liiankin kovaa ja jalkani ovat pettämäisillään.

Olet siinä. SIINÄ!

Meidän nenämme koskettavat toisiaan ja tunnen sinun hengityksesi vasten kasvojani, häpeän omaa huohotustani. Katson sinua silmiin… sinäkin katsot minua.

Alan hymyillä ja naurahdan, mutta sinä et tee mitään. Liikautan päätäni taaksepäin ja näen sinunkin hymyilevän, naurahdat ja käännyt. Pidät käteni kädessäsi – niin tiukasti, että olen varma siitä, että et halua minun katoavan minnekkään. Saavumme sinun hienolle kulkupelillesi – vanhalle siniselle Pappa tunturille.

Kuinka romanttista: pääni takoo hulluna. Kuljen perässäsi. Istahdat pappa tunturin selkään ja viitot minut luoksesi. Hymyilen koko ajan. Istahdan taaksesi ja kierrän käteni ympärillesi. Suutelet kämmen selkääni ennenkuin pappa tunturi alkaa kehrätä iloisesti.

Suljen sinut vielä enemmän otteeseeni ja lasken pääni selkääsi vasten.

En halua lähteä tästä minnekkään.

Suljen silmäni ja annan ihanuuden viedä minua.

Moneen vuoteen minun on hyvä olla…

- se on täysin sinun ansiotasi <3"

Hani