Andrei Belonen elämää

Kun marraskuun vesipisarat olivat täyttäneet muodollaan kokonaisen ikkunan alkoivat kaikki sataman suunnasta valuvat ilmiöt käydä hänen päällensä.

Naisten vaalenapunaiset kukkakuvioset kumisaappaat huusivat hänelle katsokaa kuinka järjetöntä muovia me olemme tässä sinun hermojasi raastaaksemme!

ja ohi kiitävien autojen tuulilasit heiluivat edestakaisin kuin järkensä mennettäneet nuorukaiset jotka rakkauden tunnoissaan tekevät mitä vain kiinnittääkseen naaran huomion…

Tuuli tanssitti katulamppuja yli-innostuneena rykien askeleet milloin minnekin välittämättä pätkääkään toisen osapuolen tunnoista tai haluista.

Hopeiset korvalappustereot soittivat musiikkia jota ei voinut kuulla mutta mielessään hän oli kuitenkin vakuuttunut että sieläkin soi jotakin sellasta kaupallisuuden pilaamaa tahnaa joka on väkisin puserrettu ulos ajat sitten tyhjäksikäyneestä tuubista.

Sanalla sanoen kaikki tuomionpäivän merkit olivat ilmassa ja hän oli menettänyt kaikki kosketuspinnat todellisuuteen lukuunottamatta niitä hermostuneita puhelinsoittoja iltaisin joissa hän yritti viimeisenä oljenkortenaan kertoa äidilleen tunnoista joita ei olisi monet filosofitkaan käsittäneet.

Silloin hän (pyyhkiessään edellisen viikonlopun oksennuksia vessanpöntöstään) ymmärsi ainoaksi pelastuskeinokseen rakkauden jonka kohteen hän oli jo joitakin viikkoja sitten kokenut voimallisesti.

Tämä nuori nainen oli oranssina lainehtivaa hiljaisuutta kun hän veti alahuulensa virheettömien hampaittensa taakse oli kuin kaikki nuo hänen kasvojensa pisamat olisivat lennelleet ilotulitusten kaltaisena ilmiönä toista hiljaista kohti riemuiten me olemme tulleet tänne muuttaman sinun elämäsi! vielä on rakkautta! voit vielä palata takaisin!

Mutta mitkään sanat eivät tulleet nuoren herramme suusta ulos niin kuin hän oli ne mielessään jo valmiiksi pohtinut sillä tämän tulikukkasen kireiden farkkujen alle piiloutuneet pakarat viettelivät häntä kuin kiimaista luolamiestä nähdessään miten ne keikahtivat puolelta toiselle kuin jonkin turkkilaisen käärmen lumoava kulku.

Kysymykset olivat suorastaan typeriä eikä mikään siitä hänen kirjoista saamastaan älykkyydestä näkynyt kun hän kangerrellen yritti avata edes jonkinlaisia keskusteluja työpaikan tupakkapaikalla.

Kysymyksessä oli ankara Elämän puute josta huonohampainen työmyyrämme oli kärsinyt jo pidemmän aikaa.

Kuukauden päivät hän yritti jatkuvasti päästä noitaympyrästään pakoon muttei mitkään ennalta tarkasti harkitut liikkeet luonnistuneet niin kuin olisi ollut suotavaa.

Lopulta tämä ressukka päätyi (jälleen kerran yksin) kotiinsa ja istui risaisissa kalsareissaan keittiössä juoden Alkon toisiksihalvinta viskiä.

Puhelin soi!

Tuo hiljainen kultamatto oli sittenkin ymmärtänyt hänen epätoivoiset lähestymisyrityksensä.

Ääni signaalien toisessa päässä kysyi haluisitsä ehkä tulla tänään illalla mun kavereitten kanssa Hesarille jos sul ei siis oo mitään… ?

Sankarimme sopi tapaamisen katsoi mustaan kelloonsa joka tikitti jossakin yhdeksän suttuisessa välimaastossa joi viskinsä loppuun ja masturboi kiihkeästi katsellen rupsahtaneita naisia joiden rintoihin oli asennettu suunnatomat määrät silikonia.

Sen täytyi olla jonkin uuden alku.

Harri