Toiveiden tie kpl 1

Huusin niin lujaa kuin jaksoin. Ääneni kantautui kilometrien päähän, kaikuen korvissani, edeten pitkin vuorten solia ja ilmojen aavoja pihoja.

Parvi lintuja pyrähti taivaalle, kaartaen aivan yläpuoleltani.Ne olivat säikähtäneet epätoivon huutoani, jonka päästin viimeinkin ilmoille monien vuosien hiljaisuuden jälkeen. Purin pahaa-oloani ainoalla itselleni sallimalla tavalla..

Huusin kunnes ääneni särkyi. Itku kuristi kurkkuani, ja tuska salpasi hengitykseni – en saanut ilmaa. En halunut itkeä, osoittaa olevani vain heikko, särkyvä olento, jonka sisin oli täysin pirstaleina.

En jaksanut enää, vaan lysähdin hankeen voipuneena, ja täysin loppuun palaneena. Tämäkö oli hinta, jonka jouduin maksamaan teoistani maailmalle??

Mieleeni muistuivat isäni kuolinvuoteellaan lausumat sanat, joiden täyden tarkoituksen ymmärsin vasta nyt, kun oli jo liian myöhäistä.. "Kulje sitten valitsemaasi polkua lapseni, mutta tiedä, että sen minkä elämä meille antaa, sen se myöskin takaisin ottaa".

Suljin silmäni ja purin hampaitani yhteen kun koitin estää muistoja tulvimasta mieleeni, sillä se oli aivan liian tuskaisaa. Suru oli vielä aivan liian tuore, ja katkeruus tapahtuneesta oli suruakin pahempaa. Pahinta kaikessa oli kuitenkin epätietoisuus..

Lopulta en pystynyt enää vastustamaan purkausta, joka tuli yhtenä aaltona kuin tulivuoren purkauksen seurauksena syntynyt laava virta..

Jenni