Elmämi tärkeimmät sanat

Istun kahvilanristeyksessä, paikassa jossa sinut tapasin. Muistan vieläkin ne monet kerrat, kun rakensimme hiekkalinnoja. Hiekkalaatikko oli silloin lähes koko maailmamme ja olimme onnelisia. Hiekkalaaatikkoleikeistä on nytten pitkä aika. Liian pitkä.

Olin 14-vuotias, kun näin sinut uudelleen sen jälkeen kun olimme kasvaneet ulos hiekkalaatikosta. Vaihdoit samaan kouluun, luokkaa ylemmälle. Sinua ei silloin tunnistanut samaksi pojaksi, jonka kanssa olin viettänyt lapsuuteni. Se hiekkalaatikon pieni, itkuisa poika oli muuttunut kapinalliseksi nuoreksi; kirkkaan punainen irokeesi, revityt vaatteet, kuluneessa nahkatakissa oli niittejä. Muistan, miten ihmiset silloin supisivat sinusta, uskoisin heidän jopa hieman pelänneen. Et saanut ystäviä. Minäkin taisin pelätä sinua.

Vähän ennen Saman vuoden loppua annoit minulle joululahjan, muistatko? Vanha valokuva kahdesta pienestä lapsesta, jotka seisovat kahvilanristeyksessä, hiekkaisina. "Tavataanko taas?" olit kuvan taakse kirjoittanut. Olit jo lähtenyt vierestäni kun nostin katseeni kuvasta.

Muistat varmaan, että tulin silloin kahvilanristeyksen puistoon. Sinäkin olit sielä, poltit tupakkaa. "Kunta päästänyt paikan rapistumaan." totesit katkerasti katsoessasi rikkaruohojen valtaamaa hiekkalaatikkoa. Nyökkäsin hiljaa, en tiennyt mitä sanoa. "en mä oikeesti ole tämmöinen, sama muksu mä vieläkin olen", sanoit takellellen, ihan kuin olisit hävennyt sitä, mikä sinusta oli tullut. Hymyilin sinulle, muistatko? Pystytkö muistaaan? En vieläkään tiedä, miksi silloin halasin sinua. Olin ikävöinyt sitä pientä poikaa, joka oli opetut miten vallihaudat tehdään. Nytkin ikävöin hantä.

Muistat varmasti, että kahvilanristeyksestä tuli minulle tärkeä paikka. Sieltä olin löytänyt lapsuudenystävän, siellä annoit minulle ensisuudelman, sielä aloitimme seurustelun. Sielä kerroit tarvitsevasi minua, ettet koskaan enää lähtisi.

Muistan sen illan kun äitini tuli myöhään kotiin."Hän jäi auton alle kahvilanristeyksessä.." kuulin äitini hiljaa nyyhkien sanovan. Hän ei sanonut nimeä, hän olisi voinut tarkoittaa ketä tahansa ihmistä. Silti hän puhui sinusta.

Ja vieläkin istun kahvilanristeyksessä.

Madonna La Vey