Haaskuuta
Kuinka tapahtuikaan, etten huomannutkaan. Sivut olivat loppuneet, luin tyhjiä takalehtisiä. Kirjan luku oli vienyt mennessään, niin kuin tavanneen käydä usein, kun kiinnostava kohta ottaen ja vieden mennessään.
Pilvisyys… siinä yksi tapa päätyä asioiden verhoon, joka jättäen paljon näkemättä, kunnes esirippu aukeaa.
Myöntääkö, ettei haluaisi kannesta kanteen, sana kerrallaan, yksilöiden, lukea. Mutta tämä pakko kumpuaa sisältä, ei saa jättää lukematta kirjan kirjaa kannesta takakanteeseen.
Tämän kirjan lukemiseen, en olisi halunnut käyttää tätä päivää, enkä edeltäviäkään, sillä nyt en muista enää miksi siitä niin innostuin. Täyttä ajan haaskuuta!!
"Hei, mikä tuo kirja on, mitä oot lukenut?"
Kysytään ja oletetaan, että vielä…
"Voi, mutta enhän ole koskaan ennen tätä lukenut, Saanko lukea sen?"
Muistu mieleen henkilöt, jotka eivät oikeasti vaan enää muista luettuaan kirjan tai ohjeen tai... ja siitä sit kumpusi tuommoinen.