Kuollut kylä

Minulle kerran kerrottiin tarina kynän tahdosta. Se piti ja pitää minua hallussaan.

Sattui kerran kauan kauan sitten yhdessä pienen pienessä kylässä. Kenties teidän mielestä aivan turhassa sellaisessa, sillä tämä kylä eli kynästä. Jaa, että millaisesta kynästä, kysyisitte ja vastaus olisi varsin selvä jos ajankohta ja kansallisuus olisi tiedossa. Emme syytä ajankulkua tai heidän tuntemattomuutta, mutta kertojanne haurasta muistia.

Mutta sen pitemmittä lurinoitta. Tämä kylä piti sisällään ns. kirjailijoita. Heidän taidon sisältönä piti olla halu ikuinen oppia kirjoittamaan ajatuksensa paperille niin kuin jokainen sana olisi suoraan sinusta ponnahtanut paperille..

Tämä kaikki tuntuu useimmista meistä ihan pöyristyttävältä, näin se ainakin kohdallani oli. Sillä olinhan sellaisen suvun vesa, jolla paperin ja nykyaikaisten laitteiden saanti tuottanu kuin pientä päänkivistystä. Nauroin päin silloisen tarinankertojan puheille ja melkein ajatin hänet kuin ärsyttävän ärsyttävä vikisevä koira piiristä näkökykyni, mutta maltoin mieleni ja jatkoin kuuntelua…

Hän oli pakertanut tulevan kirjallisuustunnustuksensa äärellä jo pitkän pitkään ja vastaavia tekeleitä teemme saadaksemme ammatin paperit tai sen kauhean opettajan niskoiltamme, joka ei meitä olekaan arvostanut.

Kyseinen henkilömme ei tuntenut muuta opettajan kuin elämän mukanaansa tuomat asiat.

Hän ei ollut yhtään varma, että saisiko hän niin tylsältä kalsahtavan tekeleensä kirjoittaen paperille. joka oli suuri tunnustuskirjoittajan tunnoista ja näkemyksestä.

Kuten monet kirjailijat nykyisin taistelevat tunnettavuudesta ja rahoista, kylän kirjailijoiden tunnustus, vie kirjailijan kylästä maailmaan kirjoittamaan johonkin isompaan kylään ja joistakin kiersi tarinat näihin meidän päiviimme asti.

Halukkuutensa saada "tekeleensä" valmiiksi, ei kirjailijan alullamme ollut kohdallaan ja hänen tuotoksensa sekä oikeutensa kirjoittaa evättiin. Pahin kävi toteen ja perhe jonka oli sinä aikana perustanut heitti hänet ulos, kylä sulki hänet muististaan.

Jatko ei olisi tarpeen jollei se olisi sisällökäs.

Kylän alueella aikansa oltuaan päätyi ajattelijamme lähtemään maailmalle suljettujen ajatuksiensa kanssa. Suljetuthan olivat, kun ei saanut kirjoittaa eikä keskustella muiden kanssa.

Tässä kohtaa tarinankertoja vaikeni ja katsoi suoraan silmiini sanoen "Tuon kaltainen on tiesi, pitkään sitä mietit, itsenäsi ajattelet, mikä ei sinua ole. Ymmärrät aikanaan mikä olet ja minne päädyt, mutta… ." Harmittavasti, en voi kertoa loppuun asti sanomaansa ja se ei pidä sisällään irstailua tai tuhmaa puhetta vain turhan pahakielisesti ilmaistua hyvin omaperäiseensä tapaansa.

Hän oli seikkaillut ympäri seutuja puhumatta mitään, kirjoittamatta yhtään sanaa, kirjainta, numeroa… hän riutui ajatuksettomuudessaan mikä avusti mitään sanomattomuuteen. Ei ollut mitä kirjoittaa, ei tuntemuksia, ei omaa tunnetta.

Vaellellen, syömisiä, juomisia harvemmin tajuten, päätyi kuolleeseen kylään. Kuollut kylä siksi, ettei siellä ulkopuolisista näkynyt liikettä, joka elävän kylän merkkinä olisi ollut. Katseli aikansa, jokin nytkähti ja alkoi tuomaan kivuliaita tuntoja mieleen. Ajatus..mielikuva..sana… .. Alkoi kuumeinen muistelu ja lopulta ääntäni säästääkseni, kerron miten kävi.

Hän kirjoitti kuolleen kylän tarinan mieleensä, hioi, tuskitteli ajatustensa kankeutta, kunnes huomasi olevansa valmis. Valmisti oppien mukaisesti paperia, ei hyvälaatuista, koska se turhan kalpeata oli väriltänsä. Teki itselleen kynän ja useampia, kunnes oli aika tallentaa paperille mielestään. Valmiina vei sen parhaiten säilyneeseen rakennelmaan käänsi selkänsä ja…

Tuo kirjoitelma tuli tarinankertojan kohdalle. Hänen halu löytää elämäntarkoitus löytyi tuon kirjailijan tekeleistä. Hän ei ollut ainoa sen löytänyt jäljistä päätellen. Se oli ainoa hoidettu rakennus ja selkeesti uudelleen tilkitty siis korjailtu sisältään. Nukkui monta yötä, lukiessaan monta päivää putkeensa alusta viimeiseen sanaan. Herättyään lukasi uudelleen ja uudelleen… jatkui pitkään samantapaisena, kunnes osasi ulkoa.

Miten tuo siis kosketti minua, ylhäistä kaiken jo saanutta ja saavaa?

Ei, en jättänyt perintöäni. Ei, en unohtanut tarinaa. Tarinan vuoksi varmistin että läheisyydessäni oli kynä ja paperia, kun ajatukset eivät tahtoneet pysyä kasassa. Teroitin kynäni ja aloin kirjoittaa. Teroitin mieleni ja…

Tuossa aamuyöstä heräsin, päädyin tunteeseen, että jotain pitäisi kirjoittaa jah sitten otettiin pikkuvihkonen esille jah terotuskone, kumi ja kyniä. Hiukan ajatusten seulontaa, kunnes mieleen tuli mummun aikanaan sanoma, terävällä kynällä kirjoituskin sujuu ja niin se sujuikin. Parisen tunnin kulutus ja siinä se oli. Ja tosiaan inspiksenä mummun kehotus pitää kynät terotettuna.

Corellamus an Daremus