Paskiaiselta
Olen ollut viikon ajan ylikierroksilla, eikä ole ollut helppo sitä myöntää.
Myöntäminen sitten käykin niin saatanan helposti siinä vaiheessa, kun tajuntaansa iskee se, että on tullut sössittyä kunnolla ja hartaasti.
Luottamus ja sen saaminen. Sen menettäminen.
Miksi, miksi näin käy? Miksi ei saa kaaliinsa järkeä ennekö menee niin pitkälle, ettei vahinkoja voi korjata ees jeesusteipillä.
On epäkohteliasta ojennella itseään kokeneempia, elämäänsä jonkinlaista rakennetta saaneita.
Niin paljon kuin sanoisikin sydämestään. Se kun ei aina ole puhdas ihmisen myrkyttäessä ne ajatuksillaan.
Sinänsä hyvä huomata, ettei oo niin epäinhimillinen, mutta toisaalta. Ei tälläistä kaipaa koskaan kohdallaan.
Joutua toteamaan, ettei oo mihinkään muuttunut. Ihan samanlainen kuin aina. Vain numerot lisääntynyt. Järki ei.
Jos olisi viisaampi, olisi vain hiljaa eikä sanoisi mitään mistään kestään. Kun ei ole Jumala joka tietää.
Paskiaiselta! Sydänjuuria myöten. Ystävyysuhteet, kaveruusuhteet, sukulaisushteet, suhteet. Luottamus ja sen menettäminen, ei vaivan arvoista. Mut ilman vaivaakin saavutettavissa, seuraamuksista viis!