Talo (koti)

Kun löysin sinut,
seisoit arvoituksellisena pellon laidassa.
Olit aavemainen näky,
maalit rapistuneet,
ikkunat hajonneina.

Aita ympärilläsi oli korkean ruohon valtaama ja hajonnut.
Kärrynpyörästä,
joka kerran koristi porttisi vierusta,
on enää osia jäljellä,
sään pieksemiä.

Puutarhasi on villiintynyt,
siellä kerran oli ihmisiä,
jotka nauttivat kesäpäivästä siellä.
Nyt siellä on koti monille muille eläimille,
hiirille siileille, linnuille.

Astun verannalle,
laudat allani painuvat ja narisevat.
Rapistunut ovi on kutsuvasti raollaan,
sen takana odottaa pimeys.

Sisällä rappio on yhtä jatkuva kuin ulkona.
Ikkunoissa roikkuvat vieläkin verhot repaleiset,
ne tuulessa hiljaa liikkuvat,
kuin menneisyyden haamut.

Kalusteet ovat lahonneita,
homeessa, 
pölyssä ja hämähäkin seittien peitossa.

Olen tainnut viimein löytää sen, 
kotini kauan etsityn.
Sinä olet minun,
rakennan sinut uudelleen vanhaan loistoosi,
samalla korjaan ehkä itsenikin.

Pian on puutarhasi jälleen kerran puhdistettu,
sieltä kuuluu elämän ääniä.
Ikkunasi ovat saaneet lasinsa takaisin,
pintasi uuden maalin.

Vielä vuosien jälkeenkin jaksat minut uudelleen yllättää.
Avaat minulle ovia, joita en tiennyt sinussa olevankaan.
Uusia mysteerejä aina kellarista kattoon saakka.

Olet seikkailuni,
jonka en toivoisi koskaan päättyvän.
Sinä olet taloni,
ja sinä korjasit minut.

Tarina kahdesta rikkinäisestä, jotka toisensa korjaavat.

Melancholy Man