Tyhjä katse kaukaisuuteen
Mä tuijotan kauas tyhjyyteen,
äänet ja puheen sorina katoavat ympäriltäni.
Ajatukset ja muistot tulvivat mieleeni,
se loputon tuska ja ahdistus
joita ketään ei nää.
Ne kaikki turhaan vuodatetut kyyneleet,
jotka ei ketään kiinnosta.
Miksi mun täytyy nähdä tää kaikki?
Miksi mun täytyy tajuta tää kaikki?
Toivoisin herääväni jo tästä painajaisesta.
Haluasin jo päästä vapaaksi.
En enää tiedä miksi aina jaksan yrittää.
Mä murrun hetki hetkeltä enemmän.
Kiinnostaako se ketään ennen kuin on jo myöhäistä?
Ei kiinnosta.
Vai olenko ihan väärässä?