Merkintöjä
Minä kuuntelen äänettömyyttä. Odotan? Leijun irrallaan, eikä kukaan pysty koskettamaan minua. Vain tyhjää ympärillä.
Hengitän raskaasti ja makaan pimeässä huoneessa. Lattia on kylmä ja heijastaa sydämen lyönnit korvaani. kuuntelen ja mietin mitä tapahtuisi jos lyönnit lakkaisivat.
Pakkasilma tulee ovella vastaan. Pysäytän maailmani ja tajuan ettei mikään ole näyttänyt koskaan samalta kuin tänään. Katuvalot heittävät valokeiloja kohtisuoraan mustaa taivasta vasten, portteja kuolemalle.
Pakkanen pistelee keuhkoja en jaksaisi ajatella kipua. juoksen lujaa ja kauas, niin lujaa ja kauas, että unohdan hetkeksi kaiken. Sattuu hengittää, mutta pysähdyn vasta kun ilma ei pääse enää keuhkoihin. Käännyn kotiin vievälle tielle ja tuijotan hileistä maailmaa. Kipu on kaunista.
Riisun hikiset vaatteet ja tuijotan itseäni peilistä. Kerron itselleni yhä uudestaan ja uudestaan ettei millään ole väliä. Alaston vataloni vapisee vastalauseena uholleni.
Kuuma vesi valuu vartalolle ja pyyhkii suolan pois iholta. Höyry samentaa peilin ja tekee hengittämisen vaikeaksi. Käännän hanaa, vesi muuttuu kuumemmeksi ja kuumemmeksi täplittäen samalla ritakehäni ja vatsani puna-valkopilkulliseksi. sammutan suihkun ja kuivaan hiukseni. Pisarat selässäni. Olo on epätodellinen.
Makaan hiljaa sängyllä ja suljen silmäni. Mitä meidän välillämme on ja mitä meidän välissämme on? Kukaan ei voi satuttaa minua enää. Valo päästää aamun sisään huoneeseen. Vedän peiton korviin ja leikin nukkuvaa, tänään en jaksaisi herätä.
Seison peilin edessä ja liu`utan sormia pitkin kylkiluita. Miten ihmeellinen rakennelma ihminen voikaan olla. Minäkin?
Istun pimeässä ja mietin mitä olen saanut ja mitä olen menettänyt. En minä ole päässyt yli, en minä ole unohtanut. minä olen turtunut! Joskus kipu nousee pintaan ja minun on pakotettava se pois. Yhtä asiaa sinä et tiennyt: Minä olen vahvempi kuin sinä.
Kiharoita putoaa lattialle. Saksien kirskuntaa, lisää vaaleita hiuksia. Katson ilmeettömänä peiliin, osa minua lojuu elottomana lattialla. olen yhä täällä.
Olen oppinut taas hengittämään. Luulen ettei mikään tule olemaan samanlaista kuin juuri tällä hengenvedolla. Istun hiljaa ja vahdin ettei heki mene ohitseni. Olenko myöhässä?
On hetkiä jolloin tunnen olevani vahva, on hetkiä jolloin ei jaksaisi edes hengittää. Nyt on se hetki. Minä olen viimeinen, aina se viimeinen.
Suljen äänet ulkopuolelle. Makaan puoliksi pöydän päällä ja käsken äänten vaieta. olkaa hiljaa. Tuntuu kuin kaikki pienenisi puristaen minutkin kasaan.
Mene vain, minä voin leikkiä etten tunne enää mitään. Tunnenko liikaa? Ei millään ole väliä, eikä millään ole väliä. Minun ikuisuuteni on loppunut jo.
Minä olen ilmaa jota sinä et tahdo hengittää. En tahdo enää tuntea itseäni, en tahdo katsoa peiliin ja ja nähdä tyhjyyttään huutavia silmiä.
Puhe kaikuu korvissa merkityksettömänä. Palaan hetkeksi takaisin ja toistelen sanoja kunnes merkitys muuttuu todeksi. En tahdo olla täällä!
Jos saisin tehtyä kaikesta tärkeää, tekisinkö sen? mikä sitten on tärkeää? Joskus tahtoisin irroittaa otteen ja katsoa mitä tapahtuu, kun vain putoaa ilman loppua.
Kaikki tuntuu tyhjältä ja silti niin painavalta. Mihin kaikki päättyy? Milloin? Tänään, huomenna, joskus. Hidasta kuolemaa.
Niin, minä olen surullinen. Älä kysy "miksi?", sillä et sinä kuitenkaan jaksaisi kuunnella vastausta. En minä osaa haaveilla tai unelmoida. Elän hetkessä ja annan kaiken mennä. Turha pitää kiinni, se vain satuttaa.
Sinä olet niin kaukana kaipaukseni sisällä. Et enää ikinä kosketa tai sano että välität. Ikuisuuskaan ei kestä loputtomiin. Sitä minä pelkään.
Nyt olen sanonut hyvästi meidän tarinalle. En tiedä oliko sitä edes koskaan olemassa. En voi vanheta jääden hetkeen roikkumaan. Hän tulee vielä joskus.
Kaikki pitää purkaa joskus.