Sielu jäässä
Siellä oli pimeää. Seisoin keskellä pimeyttä, paljaat varpaat kohmeista maata vasten. Tunsin kylmän tuulen, joka puhalsi pohjoisesta. Kylmyys ei jäädyttänyt minua ulkoa, paremminkin sisältäpäin. Sade vihmoi pimeydessä kastellen hulmuavat hiukseni ja pakotti sulkemaan sokeat silmäni. Miksi, miksi juuri minulle kävi näin?
Seisoin siinä hyytävän tuulen viiltäessä ruumistani kuin ne lauseet, joita kuulin niin usien: "En halua, Et kelpaa, en tahdo." Jos olisin pystynyt kuulemaan, ne sanat olisivat kuiskineet korvaani. Yritin nähdä ympärilleni, mutten voinut nähdä muuta kuin mustaa, lohdutonta pimeyttä.
Eteeni palasi kuvia jostain menneisyydestä, kasvoja, jotka hymyilivät, heiluvia hameita, kauniita kampauksia. Pääni sisällä soi musiikki, niin etäinen ja hilpeä kuin toisesta maailmasta, musiikkia, joka ei tiennyt mitään maailman pahuudesta, tai sen vääristyneistä kasvoista. Se musiikki oli niin ehjää ja iloista, toiveikasta, se oli vastasyntynyt lapsi täynnä uuden aamun valoa.
Hiljalleen musiikki vaimeni, sen tilalla alkoi uusi sävelmä, sävelmä täynnä vaaleanpunaista ja ruusunnuppuja, hehkuvia ja kuitenkin utuisia värejä, satakielen liverrystä, vaahterasiirappia vastapaistettujen lettujen päällä. Musiikki oli ylitsevuotavan täynnä tunnetta, ja olisinkin itkenyt, jos olisin kyennyt. Toivoin sen hiljenevän, vaihtuvan, muuttuvan. Mitä tahansa muuta kuin tätä, ihan mitä tahansa. En pystynyt kuin kuuntelemaan,vaikka jokainen tahti oli kidutusta, jokainen sointu avasti jo miltei umpeutuneen haavan. Musiikki soi pääni sisällä, ne kaikuivat kalloni seinistä,sävelet kertautuivat ja tuntuivat hajottavan tajuntani. Olin varma, etten kestäisi enää sekuntiakaan, kun musiikki vaikeni, mutta vain hetkeksi, vaihtuakseen toisenlaiseksi.
Ensimmäiset tahdit toivat mieleeni argentiinalaisen tangon, intohimoisten tunteiden ja hämärien kujien tanssin. Musiikki muuttui hetki hetkeltä kiihkeämmäksi, musta ja punainen vuorottelivat, kilpailivat keskenään. Rytmi nopeutui, pystyin kuvittelemaan tanssijoiden helmat, jotka hulmusivat räiskyvissä väreissä, äkkinäiset käännökset, terävät liikkeet, hahmot, jotka kiersivät toistensa ympärillä haastavasti kyräillen. Mustaa, punaista, kiihkeitä taivutuksia, keskellä hahmot, jotka tanssivat aina vain nopeammin ja nopeammin. Ja kesken vauhdikkaimmain pyörähdyksen musiikki katkesi kuin katkeraan veitsen iskuun.
Oli taas aivan hiljaista, kuollutta. Tuuli puhalsi hyytävästi kasvoihin. Seisoin lammikossa, varpaani olivat jo tunnottomat. Ohut, valkea mekkoni oli takertunut kosteuttaan vartalooni. En ajatellut mitään, en tuntenut mitään. Viimeinen sävel oli hiipunut jo ajat sitten. Koetin katsoa eteeni, mutten kyennyt. Oli pimeää. Sieluni oli jäässä.