Kävelyllä

Poika, joka varmasti haluaisi itseään kutsuttavan mieheksi, käveli pitkin limaisia pitkospuita. Lintulahden kaislikot olivat sumun peittämät, ja ilmassa oli sateisen illan tavallista harmautta. Nyt poika kulki kesällä nokkosia kasvavan aukion halki, joka kuitenkin sillä hetkellä oli mätänevien kasvien peitossa. Hän pysähtyi, otti muutaman askelen ja pysähtyi taas kuuntelemaan. Itse asiassa hän pelkäsi pimeää: jokainen varjo oli hänen mielestään ihmisen muotoinen, ja kaikki oksat katkeilivat petoeläinten raskaiden tassujen alla. Odota, eikö juuri kuulunut metallin helähdys?

Noustessaan puiseen lintutorniin hän tunsi rauhoittuvansa; sen jonkin tuntemattoman täytyisi nousta, joista hän huomaisi sen hyvissä ajoin. Jostain kuului moottoritien huminaa, ja lahden toisella puolella olevassa talossa oli valot ikkunoissa. Lapset leikkivät kylässä ilmeisesti hyvin rajusti, sillä heidän äänensä kuuluivat vaimeina jopa metsän läpi.

Kaikesta tästä huolimatta poika tunsi olonsa harmistuneeksi. Hän olisi halunnut pelätä, juosta pakoon kaikkia kuviteltuja ja kuvittelemattomia hirviöitä. Hän käänsi selkänsä kylälle alkaen tuijottaa peilityyntä lahdenpintaa.

Tämän olisi tarkoitus kuvata uutta ohjelmaani.

perenner