Lähdet
katson kun meet
itken kuin putous veen
tahdon vain lattialle vajota
mutten uskaltaisi muistoon kajota
pelkään kipua suurta
pelkään kyynelten vuorta
joka joskus kuitenkin purkautuu
kyyneleet laavan tavoin huuhtoutuu
kun koitan rauhoittua
muistan kun pidit sylissäs mua
hetkinä tän kaltaisina
muttei ikinä yhtä kipeinä, surullisina.