Hiljaisia mietteitä
Tarkoituksettomat päivät lipuvat hiljaa eteenpäin kuin valtamerilaiva. Ne kyntävät elämän katkerassa meressä nostattaen suolaisia kyynelaaltoja. Mikä minun tehtäväni on tällä iäisyyden pelilaudalla? Vai onko elämäni vailla tarkoitusta? Sitä en tiedä enkä kai haluakaan tietää. Tiedän sen sitten, kun kuolema suutelee hellästi kasvojani. Mutta minulla ei ole kiire. On paljon opittavaa. Opittavaa elämästä. Ja niin monta kaunista asiaa mitä en ole vielä nähnyt.
Olen käynyt elämäni reunalla, kurkistanut alas tyhjyyteen ja tajunnut etten ole vielä valmis luovuttamaan. Tästä on hyvä matkata eteenpäin. Luovia läpi elämän karikoiden. Vaikeuksien kautta voittoon, sanotaan… Ehkäpä niin.
Luule, että olen löytänyt sen salaisen tiedon, mitä monet etsivät turhaan. Olen löytänyt oman elämäni tarkoituksen. Tarkoitus on oppia kaikki mahdollinen ja mahdoton elämästä. Nähdä paljon kaunista, kokea taivas maan päällä. Kun on tehnyt kaiken niin on valmis ottamaan kuoleman kylmän sylin vastaan. Luulen, että jokainen muokkaa omalle elämälleen tarkoituksen, ja se on jokaisella erilainen.
Elämän koulu.. Sen oppitunnit ovat usein liiankin raskaat. Viisi vuotta on lyhyt aika ihmisen elämässä. Minä olen sen aikana oppinut paljon enemmän kuin olisi ollut hyväksi. Mutta olen myös oppinut arvostamaan elämää. Kaikista eniten toivoisin kuitenkin, että oppisin rakastamaan ilman pelkoa menettämisestä. Ja että uskaltaisin taas rakastua..