Rikka

Pelkästään sen yrittäminen kyseenalaistaa onnistumisen lähenevän olemassaolon. Ginillä istuttiin nahkeina.

- Tarvitsetko uuden, tarjoilija kysyi.

- Itseasiassa muutaman.

Utelin kaikilta seuran innottomuudesta. Sain salaisuuden.

- Ainoastaan ihmiset luovat mahdollisuuksia.

- Entä ne ihmiset?

- Paiskataan sakea yksilö koppiin!

- Oletko oikeasti tunnottomuuden tilassa?

- Itse sanoit ihmisten aiheuttavan onnettomuudet.

Ilta ryöppyää eroja, inhimillisestä tunteesta aiheutuu vakava ahava.Ilmaan haihtuu tonneittain epäilyjä, laatikoittain epäilyjä, vain alkavan sadonkorjuun tähden. Itkisin. Vetäydyn illasta iltaan. Mielipiteeni eltaantuvat, itse siten eltaannun. Näinkö päättyy uskollinen olemassaolo? Luulen, etten näe varsinaisesti ulos. Olen denaturoitunut.

- Ei neiti arastele juoda. Ajatteletko lainkaan?

- Taas alkaa.

Mielettömyys alkaa. Se ennakoi nöyryyttä neljältä. Uskon silti osaltani ilmaisevani rakkautta. En itseäni tunnekaan aina. Silloin esitän kysymyksiä älyttömyydestä.

-Milloin alamme herätä, Doktor?

-On liian lapsellista itkeä saamattomuuden eteen, se tapahtuu ilman jahkailuakin.

-Oletko nähnyt käytännössä ihanan näytelmän lasiset aasit?

-Itse sabotoit imitoinnin!

-Ahaa! Valitat arjesta uusavuttomalle.

-Huomioi, Doktor, itsenäisyys, kuri, kurittomuus, asema, asemattomuus, mikroaaltouuni, piano, inho, arkuus, käytännöllisyys, improvisaatio, nurjuus ja automaatio.

-Kyllä sinä olet julkea! Ajattelet aina jokaisen olevan itsensä tarpeessa.

Tuli ajateltua inhoa. Näin myöhään yöllä öklöttää saada rakkautta. Unelmoin näköjään silittämisestä aamulla, silittämisestä tavallisena aamuna. Pian äidyn itsetarkkailuun harrastusmielessä.

-Tilaa eilinen illallinen, Doktor!

-Entä neidille?

-Kaljaa äyskärissä!

-Yritän.

-Teitkö tilauksen?

-Öh…

-Ähäkutti! Ja arvasin tarpeesi uskotella näille neideille, että tyhjentäisit talon ainakin.

Omasta mielestäni alku sujui tyylikkäästi. Aloin laskea itikoita hetkittäin. Ajauduin vauhtiin, unelmaan, ulos.

-Doktor! Ennätysmäinen suoritus!

Taas alkaa.

-Kuka ottaa giniä?

Neljä ilahtui. Tavallisen ihmeellisen illan voisi ikuistaa nukkumalla. Ei nukuta. Seuran urheus orjuuttaa riutumaan. Ikuista unta. Tunnen ulkopuolisuuteni, miten itseni, niin etäällä. Näkisittepä tämän.

-Ulos!

Teeskentelen kaiketi ihmeellistä, mitenköhän.

-Ulos!

-Käydään savukkeella.

-Itseksenne saatte savutella!

-Apus tuoli!

-Ah.

Savuke alkoi iloisesti. Sitä ennen nielaisin. Vanhuus alkaa huomenna, vanhuuden alkuun aamuyö. Kuljin erityisen suoraan kotiin. Ihmettelin tekojani.

Aamu saattoi olla aikaisessa. Päästin Aatamin rappukäytävästä eteiseen.

-Mukava päivä.

Ainoa ajatukseni: Pysy erossa!

-Raaskiiko sumppia?

-Odota.

Olin nyt aika loukkaantunut.

-Laitan isot sumpit.

Unohdin. Unohduin. Se tuoksui. Unohduin tuoksuun.

-Kahvi ilman maitoa.

-Uskomatonta. Kiitos.

-Suotta ihmettelet. Se syntyi ajattelematta.

-Varmasti ihanaa.

-Ihanaa tai tyhjää…

-Ei ikinä tyhjää, älyätkö?

-Niinkö?

Aatami rakasti suuria ideoita. Siitä tietää ideoiden suuruuden.

-Elämme suurta talouden aikaa.

-Pääsin rahoistani, onneksi.

-Brandya?

-Lasillinen.

Epäilimme molemmat ahneutta.

-Täytyy ihmetellä ihmisten kykyjä. -Adjektiivit, saatanan tavaramerkki.

Astelimme raikkaaseen ilmaan. Sytytimme tupakat.

-Illalla ravintolaan?

-Illalla?

-Illalla?

-Doktor on illalla siellä.

-Tietysti. Ajattelinkin mennä Iinekseen.

-Näytät älykkäämmältä kuin uskot. Voimme aloittaa sieltä.

-Sovittu.

Aatami ja Aatamin ideat, töksäytin salaa. En tohtinut uskoa näkemiäni naamoja. Omatuntoni soimasi. Suorin asuntooni. Jokohan alkoi vanhuus, ajattelin. Inhosin kuolemaa, elämän utopiaa. Kulutin siten iltapäivän.

Astelin melkoisen uudistuneena ovesta.

-Doktor, Olet sittenkin täällä.

-Aivan.

-Aatami.

Menimme etsimään rahoittajia. Kaikkien ihmeeksi, tienasimme yli kaksi sataa.

-Eiköhän lähdetä.

-Lähdetään.

Iineksessä suututtiin.

Illan ääni, ihmisten humina, muistutti itseäni. Söimme silakoita uudessa Huoneessa.

-Tässä elämälle!

-Illallisellepas!

-Tarpeille!

Ahneudelle. Ilmaan lensi mätää. Eniten näköjään itseltäni.

-Menemmekö ylös?

-Öiseen taivaaseen?

-Ravintolassa.

En ajatellut.

Lähdimme illalliselta täysinä.

-Ehdotan ensiksi tupakkaa.

-Ihanaa.

-Nerokasta.

Tupakoiden ehdyttyä seisoimme takit auki.

-Unhola.

Kävimme sisään. Etsin naulan omalle nutulleni.

-Giniä?

-Ehdottomasti.

-Luuletteko meidän ilmaisevamme ajatuksiamme?

-Miltä ilmaiseminen tuntuu?

-Käykö älyttömyys vastauksena?

-Ainoastaan ihmiselle, ken uskoo tietoon.

-Tuohan sisältää vastauksen.

Aloimme tutustua. Löysimme itseämme itsenämme tapaus tapaukselta, yllättävilläkin vertauksilla. Äänemme nuortuivat. Esitimme nopeita näkemyksiä, eikä näkemyksistä. Koin ainutlaatuisen ilon.

-Kannullinen kaljaa.

Edessäni arvioi tarjoilija.

-Unhola näyttää nyt elävältä.

-Pyydän uusille oluille lasit.

-Ethän.

-No otetaanko nyt giniä?

-Ehdottomasti.

Laskun maksettuamme istuimme itseksemme. Nousin ja aloin voida ihmeellisen hyvin.

-Aatami, nähdäänkö tiistaina?

-Uskoisin.

-Näkemiin.

Takin etsittyäni ilmoitin sisälläni: iloitse inhosta näin.

Ote sairaskertomuksesta pidennetty versio kirjoitusvirheitä kaksi s ja i

Tomas Glant