Ensilumi

Ensilumi on satanut maahan. Kaikki on hiljaisempaa. Päivällä, auringon paistaessa pienet sädehtivät lumikeijukaiset hyppelevät ohuen hangen pinnalla. Yöllä, kuun loisteessa ne huojuvat unissaan ja uneksivat auringosta. Illan tullen pakkanen kiristää ohjaksiaan jäätyneestä maasta. Lumi narskuu mukavasti jalkojen alla. Lumikeijukaiset hätkähtävät unestaan hypähtäen sivuun, pois jalkojeni alta. Hengitys huuruaa jäisessä ilmassa. Pakkasen ote nenänpäästä tuntuu kovin kovalta, vaikka talvi on vasta aluillaan. Kuun valossa kylpevät puut näyttävät kovin rauhallisilta. Kuolleita. Kuolleita herätäkseen keväällä eloon. Hiljainen metsä lumoaa taiallaan. Se saa unohtamaan kaikki epäonnistumiset, illat jona ei voi muuta kuin itkeä itsensä uneen.

Hiljaisuus. Se vain ympärillä. Muuta ei ikinä tarvitsisi ollakaan. Erään kappaleen sanat soivat koko ajan päässäni?."The dreams in which I'm dying are the best I've ever had". Tunsin kappaleen jo liian hyvin. Se oli soinut päässäni jo viikkojen ajan. Sisäinen radioni oli jumittunut vain yhteen kappaleeseen. Päivien kuluessa, oloni pahentuessa radioni jämähti soittamaan tätä yhtä kohtaa. Pöllö huhuili jossain sisemmässä metsässä. Hymyilin väsyneenä ajatukselle, että se voisi olla ensimmäinen joka minut täältä löytää. Hymyni varisi parin askeleen aikana maahan jalkojeni tallottavaksi. En jaksanut enää hymyillä pelkän ilon takia. Ja miksi olisin jaksanutkaan, kun iloa ei ollut?

Olin yrittänyt ja yrittänyt.. "No one knew me" Kappaleen sanat nousivat mieleeni. Sisäinen radioni oli nähtävästi kelannut kappaletta taaksepäin huomaamattani. Hymyilin hetken ajatukselle. Se oli tuskainen mutta samalla niin huvittava. Ympärilläni oli niin paljon ihmisiä, mutta heistä kukaan ei todella tuntenut minua. Kukaan heistä ei olisi ikinä uskonut minun tekevän tätä. Enkä minäkään. Pari päivää sitten päätin sen. En jäisi enää kärsimään tuskaani. Enkä todellakaan odottamaan uutta tuskan aihetta.

Ohuet pilviharsot olivat kadonneet taivaalta, jonnekin rantojen taa. Kuu paistoi tyhjältä taivaalta. Seuranaan vain kaukana tuikkivat tähdet. Eräs iso puu heitti taakseen mahtavan varjon, sen taa olisi hyvä istahtaa. Lumi suli altani kastellen housuni. Hetken päästä aloin väristä kylmästä. Pöllö huhuili taas. Nyt lähempänä. Se oli aavemaista tässä kuolleessa metsässä, kuoleviin korviin se kuulosti etäiseltä lupaukselta, lupaukselta joka sanoo "Nukahda rauhassa, minä vartioin sinua ja vien sinut pois". Kylmästä tärisevin käsin avasin purkin joka sisälsi isäni unilääkkeitä. Kumosin niitä kämmenelleni. Hapuilin taskustani vesipulloa. Nopeasti tyhjensin purkin sisällön kurkkuuni veden avulla. Nostin katseeni ylös taivaalla tuikkiviin tähtiin. Taivasta vasten näin puiden tummat varjot. Erotin pöllön erään puun korkeimmista oksista. "On liian helppo olla onnellinen minä tiedän kyllä sen, minä tiedän kyllä sen, miltä tuntuu?" Kuulin sen laulavan minulle. Hyräillen samaista kappaletta suljin silmäni, tuntien sen siivet kasvoillani?

… "Ja sitten kotimaan uutisiin. Nuori tyttö löydettiin jäätyneenä Orimattilan metsästä hänen ollessaan kadoksissa edeltävän illan ja yön. Tytön ruumiin löysi paikallisen miehen labradorinnoutaja. Tyttö oli ottanut yliannostuksen lääkkeitä ja paleltunut metsään. Poliisi epäilee itsemurhaa. Helsingin käräjäoikeus on päättänyt?"

"Niin apina tahtoi sinutkin, apina vei sut kuitenkin ketä sun kuulin huutavan tuuli saa lahjan kalleimman. En halunnut muuta kuin kaiken kivestä tehdyn kauluksen ja sehän on luonnollinen syy ja lopulta kaikki järjestyy?"

… tai, niin me luulemme.

Antipilvi