Buccleuchin herttua

Buccleuchin herttuan yksityiskokoelmista varastettiin viime viikon keskiviikkona (27.8.) Leonardo da Vincin Värttinämadonna -niminen taideteos. Maalauksen arvoksi on arvioitu noin 43 miljoonaa euroa, kertoo Suomen tietotoimisto. Tätä miettiessäni nousee mieleeni väkisinkin eräs kysymys; mikä tekee maalauksesta niin arvokkaan?

Mistä tuo maalaus siis koostuu? Öljyväreistä ja kankaasta, jollei sen suurempiin yksityiskohtiin kohdisteta katsetta. Mutta tuolla samalla 43:lla miljoonalla eurolla saisi kangasta ja öljyvärejä paljon enemmänkin. Rahalla saisi niin paljon kangasta, että herttuan kaikki linnat voitaisiin päällystää kankaalla ja rahaa jäisi vielä Vincent van Goghin kaltaisten varattomien taiteilijoiden palkkaamisen. He voisivat maalata sitten nuo kangaslinnat komeiksi.

Herttua ei kuitenkaan ole näin tehnyt vaan hän on ostanut palan kangasta ja tujauksen maalia. Eikö herttualla ole yhtä hyvä huumorintaju, kuin minulla? Ilmeisesti hän on halunnut linnansa seinille hieman taidetta, jota koleina syysiltoina on miellyttävä katsella. Miltä tämä mahtaisi tuntua Afrikan kehitysmaiden köyhistä neekerilapsista? Miltä mahtaa tuntua se, etteivät he saa synnyinsijansa takia edes kehonsa tarvitsemaa ruoka- ja vesiannosta?

En tästä huolimatta kuitenkaan näe mitään syytä, miksi herttua olisi jotenkin moraalisesti velvollinen auttamaan näitä köyhissä oloissa asuvia lapsia. Yhtälailla onhan hänkin vain sattunut syntymään varakkaimpiin oloihin.

Mutta voisiko olla niin, että useita harmittaa herttuan välinpitämätön käytös vain siksi, ettei heillä ole mahdollisuutta moiseen? Vai harmittaako heitä sittenkin sen takia, etteivät he kykene antamaan näitä rahoja Afrikan köyhille lapsille?

Se on oikeastaan yhdentekevää, sillä todellisuudessa on kuitenkin tapahtunut seuraavasti: kristillisen kasvatuksen saanut Buccleuchin herttua on korkean moraalin mies, joka antaa vuosittain hyväntekeväisyyteen rahaa ja on muutenkin hyväkäytöksinen ja rehellinen. Herttua ei ole sokaistunut suunnattomasta omaisuudestaan vaan ymmärtää, että toiset elävät köyhyydessä ja hädässä, vaikka itse hän elääkin leveästi. Herttua onkin todellisuudessa se, jolla on huumorintajua ja hän todistaa sen ostamalla 43 miljoonan euron arvoisen maalauksen.

Tällä tavoin hän haluaa osoittaa niin köyhille, kuin rikkaillekin, ettei raha todellisuudessa merkitse mitään. Hän olisi voinut ostaa samalla rahalla tuhansille ihmisille valtavat määrät ruokaa, mutta ostikin palan kangasta ja tujauksen maalia. Hän olisi myös voinut ostaa itselleen uuden linnan ja Rolls Roycen, mutta ostikin yhden ainoan maalauksen, joka kaiken lisäksi varastettiin viime keskiviikkona häneltä. Vakuutusyhtiöt joutuvat toki maksamaan herttualle sievoiset summat, mutta tämä ei häntä paljoakaan kiinnosta.

Itsekin ihmettelin aluksi miksei herttua ole raivoissaan? Hänhän menetti miljoonien omaisuudet ja hienon maalauksen. Sitten kuulin selityksen, joka sai minut aiempaakin mietteliäämmäksi; herttua oli jo ostamassa seuraavaa 43 miljoonan euron taulua ja kaiken lisäksi hän ei välitä tuon taivaallista kuvataiteesta tai muistakaan taiteenlajeista.

Se sai minut kirjoittamaan tänään, raha nimittäin.

Harri


Sivua muokattu 1.9.2003