Syrjityn tarina

Se alko kun mä olin seiskalla. Aluksi kaikki meni hyvin. Oli kavereita tai mä luulin et oli. Uusi luokka tuntu mukavalta. Mä tutustuin myös sivukyliltä tulleisiin oppilaisiin. Ne kaikki oli rinnakkaisilla luokilla. Joulun jälkeen alko todellinen syrjintä. Jo aiemmin oli ollut jotain pientä. Pari jätkää huuteli ja osa luokan likoista katto mua pitkin nenänvarttaan. Ajan kuluessa nälviminen vaan paheni. ne muutamat kaverit joita mulla oli omalla luokalla alko kans karttaa mua. Sen verran ne pysy "kavereina" et pääsin niiden kanssa ryhmätöissä samaan ryhmään. Välillä sekin oli hankalaa. Aina piti kysyä: "Voinko mä olla teidän kans?" Vastaus oli onneksi yleensä myöntävä.
         
          Kasilla mä olin täysin yksin omalla luokallani. Onneksi mulla oli oma kaveriporukkani joka oli kasaantunut rinnakkaisluokkalaisista. Mä en osaa sanoa tarkkaa aikaa millon meidän kahdeksanhenkinen "jengi" olis muotoutunut täysin sellaiseksi kuin se oli. Joskus seiskan keväällä. Kasilla porukka kuitenkin oli jo hyvin kasassa. Oli mulla muitakin kavereita. Ne tosin oli mua nuorempia, ja sit muutama vanhempi. Nuoremmat kaverit oli sillon vielä ala-asteella, mut ei se haitannut.
         
         
          Kun ysi alko, helpottu mun olot omalla luokalla. Toinen niistä jätkistä, jotka huuteli mulle, joutu tarkkikselle ja luokan "pomo" lähti siksi lukuvuodeksi Espanjaan. Tilanne rauhottu sen lähdön jälkeen huomattavasti. Muut likat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, alko pitää mua jälleen ihmisenä, vaikka tilanne ei koskaan enää ennalleen palautunutkaan. Omassa porukassa alko tuleen pienoisia ristiriitoja. Muutamat, mut mukaan lukien, halus kokeilla tupakkaa ja viinaa. Me alettiin polttaan, pari enemmän (polttavat edelleen) kuin mä ja yksi toinen ja me ollaan se pahe jo lopetettu. Nämä samaiset kaksi jotka polttivat enemmän, joivat myöskin enemmän kuin me kaksi muuta. Eräs porukkamme "jäsen" ei tätä hyväksynyt millään muotoa. Alkuun hän ajatteli että mä olin kaiken pahan alku ja juuri ja luultavasti ajattelee edelleen. En tiedä minkä takia. Asioita kyllä yritettiin setviä aikaa myöten.
         
         
          Sitten ysi loppu ja porukka hajos. kaksi kaveria lähti amikseen ja yksi lukioon muille paikkakunnille. Me muut jäätiin "omaan" lukioon. Me päästiin vihdoin samalle luokalle, yhtä lukuun ottamatta. Mun syrjintä loppu lähes kokonaan, kiitos sen että syrjiät olivat rinnakkaisella luokalla. Niillä harvoilla samoilla kursseilla joilla me oltiin, sain olla yksinäni, jos niillä ei ollut ketään kavereistani.
         
         
          Tokan vuoden jälkeen yksi kavereista muutti Turkuun ja abivuonna kaveripiiri muutti muutenkin hieman muotoaan. Se syksy meni juhliessa kun meistä yksi toisensa jälkeen täytti 18. Kevät toi tullessaan kirjoitukset ja paineet jatko-opinnoista. Selvisin lukiosta suhteellisen kunnialla. Lakkia en sinä keväänä saanut (ja tiedä häntä saanko ollenkaan). Keväällä hain yliopistoon lukemaan biologiaa, mutta en päässyt sisään. Paperit pistin myös Alkio-opistoon ja siellä olen vuoden kuluttanut ja saanut huomata ettei biologia ole se mun juttu. Syksyllä kun aloitin opiskelun kaksi viikkoa myöhemmin kuin muut (olin ollut Saksassa kuukauden) järkytyksekseni sain huomata että yksi vanhoista syrjiöistäni oli myöskin täällä ja kaiken lisäksi asui naapurihuoneessa. Se oli todellinen shokki. Pelkäsin että joudun jälleen kokemaan saman kuin yläasteella, kun juuri olin pikku hiljaa pääsemässä jaloilleni. Yllätyksekseni sain huomata että tyttö jota kammosin olikin todellisuudessa oikein mukava ja tulimme hyvin juttuun. Tämän vuoden aikana meistä on tullut jopa kavereita, luulisin. Vanhat kaunani häntä kohtaan ovat hävinneet lähes kokonaan. Kun vielä ymmärtäisin miksi hän ja muut olivat kimpussani, voisin ehkä antaa hänelle kokonaan anteeksi, vaikka heidän takiaan itsetuntoni putosi pohjalukemiin. (Kiitos ystävieni jaksoin eteenpäin enkä masentunut täysin.)
         
         
          Nyt on jälleen se aika vuodesta että tulevaisuus on täysin avoin ja täytyy jännittää pääsenkö mihinkään opiskelemaan. Positiivisin mielin kuitenkin nyt tulevaisuuttani ajattelen ja hieman toisin kuin vielä vuosi sitten.

Sontsa