Liukuva kaupunki

Olen perkeleen kiukkuinen
kuin tuo hieno sana
joka pitää sisällään jotain minusta
väsyneen perkeleen.

On vaikeata
toimia ja tehdä
kun olet lähellä
tässä huoneistossa
tässä huoneessa
naistenlehti kämmeniesi varassa.

Ovi paukahtaa kiinni
ei vihaisesti
ei katkerasti
mutta tunteella kuitenkin
ja olen valmis
tekemään muotokuvan tästä.

Vallitsee aika
jolloin sokeritomun lumi
laskeutuu parvekkeelle
sulaakseen tupakkakipon reunuksille
ja asvaltin yhteyteen
loskaksi.

Kuvitellaan huone 
ja huoneeseen monta ihmistä
yksi sohva 
seinät siitä huoneen tekemään
lamput kattoon
kirjat hyllyihin
ja työntekijät liikkeeseen
kuten vierivä kivi
joka välillä sammaloituu.

Siihen huoneeseen keskustelu 
ja seinälle kuvia
joilta ei voida mitään kysyä
ainakaan korvilla
jotka päissämme ovat kiinni.

Miksi helvetissä
sitä sitten minulta kysymään?

Kuin voisin selittää
mitä tuumivat metsän puut
ojassa kasvavat koiranputket
tai harjumaton kivi
Kalevan poikien viskaama.

Niinhän se on
ettei arkipäivän asioihin
kannatta takertua liikaa
mutta yhteys ihmisiin
voi tarjota Kaiken
siitä vain pitää kävellä pois
astua kielekkeeltä muuttohaukan kyytiin
ja katsoa 
kuinka mikään ei liiku alhaalla.

Tällaiset havainnot
täyttävät mieleni
kun annan muistojeni leijua
kuten olemukseni 
krapula-aamuisin peilin edessä
ja silmissäni pirun liekit.

Onneksi täältä voi myös paeta
jos sitä tosissaan haluaa
ei tarvitse kuin pieni puristus
tarrautuminen omiin kiveksiin
ja matka voi alkaa
kohti hiekkateitä ja peltoja
metsiä ja ääniä
joita tämä Helsinki
ei uskalla enää tarjota.

Me osaamme ja keksimme
hulluja juttuja
idioottimaisia temppuja
kun kustaan parvekkeelta alas
heitetään tunkki sisään
ja kutsutaan siitä rikkinäisestä ikkunasta
Omatunto kahville
yritetään löytää sopuratkaisu
tähän ikävään tapahtumaan
jonka nimi on
Käsikirjoituksenne ei sovi kustannusohjelmaamme.

Mutta paskat siitä
mille ei mitään mahda
sillä minä olen voimissani
vireänä kuin pantteri
Savannien nopein tiikeri
joka syö kirjoja 
kymmeniä vuodessa
ja ryystää päälle tauluja
enemmän kuin on varaa
enemmän kuin on tilaa
enemmän kuin halutaan
toistaiseksi.

Tässä vaiheessa
tulisi tarttua tositoimiin
ja heittää hömpälle hyvästit
kaataa likavati tyhjäksi
ja nostaa kaivosta uutta
kirkasta ja hyvää 
ja sen keskellä sammakko
kurnuttamassa siitä.

Niin
minun ei pitäisi kirjoittaa mitään
mutta muistelin mukavia
ja aamutupakalla ollessani
rukoili joku Jotakin naapuritalossa
köyhät koivut 
tuntuivat tekevän samaa.

Luonto pakottaa minut välillä
tekemään kaikenlaista inhimillistä
kuten palvomaan sitä.

Kahvin maku on kotiutunut suuhuni
ja kadut näyttävät raiskatuilta
loskan ja hiekoituskivien takia
kaikki saavat uuden ilmeen
kuin odottaisivat jotakin.

Tätä tämä on 
heti perjantain aamusta
herää pieni alkoholisti
joka tärisee 
ja on muutenkin levoton.

Se nuuskii jo iltaa
ja maistelee Apollon herkkuja
seurassa
joka ei ole hyväksi kenellekään.

Ja kun se pieni alkoholisti
saa illan suussa pullon suuhunsa
ja promillet päähänsä
on vain tärinä kadonnut.

Aamut ja päivät
on hyvä herättää kylmällä vedellä
koska sitten on valmis
aloittamaan ihmisten toimet
menemällä kirkkoon ja sieltä kaljalle
ja niin ilta onkin jo valmis
unohdettavaksi.

Vanhan talon rapussa
haisevat sadan vuoden perinteet.

Seinät ovat päällystettyinä tuoreilla seteleillä
ja sen keskellä jalkojen kosketuksia
liikettä ilman hissiä
nopeammin kuin hissi
kaviot kopisevat ylös
ja kuselle.

Menneisyyden muotoinen mandariini
otetaan käteen ja auki
kuten menneisyys
revitään siltä kuoret
ihmetellään hetki sisältöä
ja syödään sitten
vuosisadat kerrallaan.

Niin tehdään Kasarmikadulla
jossa voi vielä kuulla kiväärien aarian
pimeän välähdyksen aikaan
ovat sinisorsat kävelyllä
Kaivopuiston rannassa
hölkkää mies pakkasessa
lyhythihaisessa paidassa kirjoitus:
Johanneksen kirkon torneissa
syöksevät keskiajan jumalanpelkoa
Hornan henget.

Rautahenkien tarkkailun alla on puisto
jossa leikkivät lapset
värien kirjo kasvoillaan
puna ja räkä poskillaan
kuin kielletyt hedelmät.

Tästä kuljen tieni
ja tielleni kylvän saniaisia
sellaisia
joista näkee aina 
viimeiseen tuomioon asti.

Bulevardilla on Mustan surman puisto
ja sen alla 
on haudattuina niitä ihmisiä
joiden keuhkoista haluttiin repiä Saatana irti.

Samalla kadulla 
olin kerran venäläistaiteilijan työtilalla
juomassa viinaa ja miettimässä taidetta
kuin Sibelius
Leino ja Gallen-Kallela
oli maan alla
meidän symposiumimme.

Jokin yhtyekin laulaa siitä
jos muistan oikein
on sen kadun päässä iso laiva
jonka ovat tilanneet ihmiset 
joita laivan tekijät
tatuoidut duunarit vihaavat.

Mutta ilman heitä (rikkaita ihmisiä)
ei olisi duunareille duunia.

Kainaloistani nousee pilviä
hienhajun muodostamia
luonnollisia tuoksuja
ja jokin on muuttanut suuhuni
tehnyt sinne pienen punamultamökin
mökkiin pöytä ja tuolit siihen ympärille
sänky lattialle
ja kaksi ihmistä siihen päällekkäin
toinen alle
toinen päälle
tai sitten sivuttain
tai jotenkin.

Siellä kasvaa heinää
tuoretta ja rakastavaa
kuolevaa ja elävää
lepikköä pienessä metsässä
ja puro 
poika siinä leikkimässä
sisällään tuli
jota ei kukaan nähnyt.

Siellä on puhelinlangoilla haarapääskyjä
ja salaisuuksia
joita ei kukaan tiedä.

Sillä soratiellä 
ajoi kerran mies
henkeään pois
ja pelotteli lapsiaan
renkaiden kourinnalla
mittarin heilauttamisella
saattoi heidät paniikkiin
ja etupenkillä poika
valkoisessa bemarissa
Sipoon mutkissa
juoksi kuin kylähullu
ja sitä kai olikin.

Haluan saada selville
mitä tapahtui kuolleelle miehelle
josta en enempää tiedä
kuin että hän on kuollut.

Hän ampui itsensä
niin luulen.

Itsemurha
joulukuussa 1988.

Tänään minun pitäisi kadota
hetkeksi pois tästä kaikesta
omasta kurjasta naamastani
ja kylmistä jaloistani
jäisistä sormistani
voin tuntea seuraukset.

Haluaisin nostaa kissan pöydälle
ja ottaa luurangon kaapista
kaataa kuningasvettä orkidean ruukkuun
ja pölynimurilla imeä itseni pois
itsestäni.

Olisin tyhjä kuori
lainehtiva nahka
jonka voisin täyttää
kymmenellä ämpärillä olutta
olla humalassa.

Ja kuin Herran tahdosta
näin kävi
kaikki valui pois
korvista ja nenärei'istä 
tyhjeni koko mies
ja jäi tuuleen heilumaan
kuin suomenlippu kevään vimmaan.

Tuollaisen tapahtuman jälkeen
tuntuu kuin olisi joutunut 
norsun hyväksikäyttämäksi
tuntuu kuin vierivä virta
olisi pysähtymässä
kuin sähkökynttilöistä
katoaisi todellisuus.

Pitkä silmä 
katsoo mereen
ja sen yli
jonnekin Viroon
jossa paistaa vielä Neuvostoliiton kuu
ja suu
juo sen vodkaa.

Tikkataulu seinällä
ehkä se yksi ja ainoa
jonka Van Gogh sai myytyä
tai sitten ei.
 
Miksi maailma on täytetty
rinnoilla ja pakaroilla
joita haluaa
tarratta ja purra
hyväillä ja läpsiä
ja soittaa oikeaan numeroon 
lörpötellä tärkeitä asioita
uutisista.

Eilen täytimme saman vadin
yhdessä me sen täytimme
tonnikalalla ja limpulla
pepsillä ja oluella
siiderillä
ginillä
punaviinillä 
ja taisin minä eilen syödä mandariininkin.

Kokoan ryppyisistä papereista
eilisen iltani.

Istun täällä
jossain Marsin ja Jouluyön välimaastossa.

Kuulen vieressäni huutoa
vittua ja faktaa.

Miksi hän (64-vuotias Paavo-juoppo) 
puhuu itselleen
ja kenelle hän puhuu?

Jotain tahmeaa pöydässä
olutta varmaankin
ja parta 
siinä verta.

Sekavia keskusteluja Herrasta 
joulusta 
ja kuolemasta
ei puhuta
mutta se on koko keskustelun ydin.

Lasi täynnä 
ja kaikilla kaamea nälkä.
Epärationaalista puhetta
on myrsky.

Hän katsoo täytetyllä katseella 
piippu taskussa
ja tieto tulevasta
hakijasta.

Juopottelua Merimiehenkadulla
ja baarin lattialla 
kuristaa toinen toistaan.

Paikalle saapuvat poliisit
ja se episodi illasta
on ohi.

Myöhemmin Lönnrotinkadulla 
toisessa kapakassa
muusikko huivi kaulassa
tarjoaa minulle oluen.

Pöydät ovat täysiä
mutta meille on vielä tilaa
kahden neidon pöydässä.

Toisella 
pyöreät ja hedelmälliset rinnat
sekä kasvoissa kauneuspilkku.

Toisella vaaleat hiukset
kitara ja halu soittaa
se on liikaa muusikolle.

Mikään siitä
ei päättynyt
ei alkanut.

Lunta on paljon
kaikkialla kaupungissa
odotetaan.

Hän nukkuu 
tai ainakin on nukkuvinaan.

Luen vakavia runoja
ja pelkään oksentavani
mikä hetki hyvänsä.

Parvekkeella oli paljon lunta
niin ettei ovea oikein saanut auki.

Onkohan Lappeenrannassa samanlainen sää
ja käykö ystäväni (pappi)
Svetogorskissa tankkaamassa 
bensaa joka haisee omituiselle
ja maksaa 50 senttiä litralta?

Pitkiä ja teräviä
hauraita jääpuikkoja 
on tummanruskeissa räystäissä 
ja talojen päättymiskohdissa.

Linnut jotka ovat uskaltautuneet lentämään
eivät lennä
ne liitävät tuulessa
ja pakkastakin on.

Kaunis lumi
kutsuu minut kylään
sinun keskipisteeseesi
ja tekee minusta halkaisijasi.

Se on ainoa tapa
rakastaa.

Vielä viime kesänä
oli Eirassa
Juhani Ahontien ja Chydeniuksentien risteyksessä 
taiteilija Edelfeltin patsas
mutta se vietiin pois
enkä minä voi enää humalassa
käydä tilittämässä sille tapahtumia 
joista muodostuvat minun muistoni
hyvistä kesistä 
ja kalareissuista 
taimenista ja ahvenista
skitareista 
särjistä
lahnoista ja lokeista
kaiken ympärillä
ne luovat todellisen
helsinkiläisen äänimaailman.

Odotan täältä poislähtöä
koska tänne palaaminen on kaunista.

Ryssäkalliot
voisivat olla minun vuoreni
maalauksissani
ja piirustuksissani
se esteettinen kikka
ja saavuttamisen metafora
jota niin mielelläni käytän
tuttuun tapaan
kuten bussia Lauttasaareen.

Vaikka puhun tästä kaupungista
kuin menneestä 
ja menneistä tapahtumista
on kaikki tapahtunut juuri äsken
niin kuin ne asiat ovat
minulle tapahtuneet.

Kaikessa
mitä sanon
on pieni vivahdus totuutta.


Tässä kaupungissa
tällä kadulla
tämän ihmisen
ei tee mieli 
kirjoittaa
lukea
istua tietokoneella
juoda kahvia
masturboida
puhua
juoda
syödä
kuunnella samoja väsyneitä kappaleita
vihellellä
kaivaa nenää
olla suuttunut
olla iloinen
olla surullinen
katsoa lumisadetta
ajatella
mennä suihkuun
tavata ketään
sitäkään
ei tee mieli mitään.

Vatsani on vieläkin vihainen
menneestä 
se ei ole antanut sitä anteeksi
vielä.

Jos olen ymmärtänyt oikein
niin Salmisaaressa ei enää valmisteta viinaa
tai mitään muutakaan alkoholipitoista juotavaa
vaan sen sijasta 
jaetaan tuomioita ja vapahduksia
sakkoja ja vankilaa
mielihyvää
ja kirjaimia papereille.

Harvoin näkee
että Lauttasaarensilta olisi levällään
mutta silakkaa kyllä halutaan
keväästä syksyyn
karvalakit päässä
ämpärit jaloissa
ajatukset kaukana
meressä tai kaloissa
vaimoissa tai veloissa
kaikki yhtä turhaa.

Takan päällä
jota ei ole käytetty vuosiin
tönköttää Topelius katkaistuna
ja kipsisenä 
hän näyttää kovin kalpealta.

Vessaan mennessä
kertoo istuin jotakin
viimeisimmästä asioitsijasta 
mutta varmaa tietoahan se ei ole.

Seisoin sähkövaa'alle 
ja katsoin vaatteet päällä lukua
77.0 
painoin enemmän
kuin joskus aiemmin
olen lihonut.

Kaikki ovat muuttuneet puhekyvyttömiksi
on hiljaisuus
jota en kuule.

Tuli sisään
lähti ulos
vain minä
ja minun kysymykseni.

Blomqvistin tanssikoulusta
kuulu hikeä ja kiihkoa
sillä pihalla
vapaamuurareiden keittiönovi
ja oven vieressä kori
korissa helvetisti tyhjiä pulloja.

Kunpa kaikesta voisi 
ja uskaltaisi kirjoittaa
ei olisi sotia.

Minä ja aikani
yritin ottaa niistä kiinni
jo äitini vatsassa.

Tänään sain postia
luontoystävällisessä kirjekuoressa
kolme lehteä 
ja kolme valokuvaa
yhden postikortin
jossa inspiraation toivotus.

Ulkona oli niin helvetin kylmä
etten ehtinyt miettiä juuri mitään
kuitenkin mietin rappumme ovia
ja sitä
miksi ne laitetaan niin tarkasti kiinni.

Olen tutkinut useita ilmiöitä
nokkahaukia ja diletanttietologiaa
mutten kuitenkaan vähiten itseäni
sitä tutkimusta
en saa koskaan vietyä päätökseen.

Jokin järjestys on väärä
mutta en tiedä oikeatakaan.

Minun ainoa itseeni kohdistuva huolenaihe 
on elinaikani
koska se alkoi 
ja koska se tulee päättymään?

Tässä huoneessa
on kirjastosta saatu paperikassi
paperikassissa 
kuusi tai seitsemän runokirjaa.

Tälle kaupungille tyypillistä
on kiireessä poltetut tupakat
jotka lojuvat bussipysäkeillä
tai kauppojen etuovilla
sieltä ne voi käydä poimimassa
ja täyttämässä
niiden alkuperäinen funktio.

Viime vuosisadan lopulla
oli raitiovaunuissa enemmän bommauksia
ja tuolit olivat laatikkomaisia
kellertävänruskeilla istuimilla.

Nyt ovat graffitit kadonneet 
seiniltä ja junista
maalareiden galleriat ovat suljettuina
ja niistä on tehty asuinalueita
varastoja tai kulkureittejä
milloin minnekin.

Joskus kirjoitin
että todellisuus saattaa olla elegistä
ja se on kyllä yksi väite
jota en uskalla vieläkään kumota.

Tarvitsen kupin kahvia…

Tämä muotokuva
vai pitäisikö sanoa karikatyyri
saa minut miettimään
mitä on taide
mitä on runous
se stressaa minua.

Kaikessa
jää niin paljon sanomatta
ja lauseet lyhenevät.

Olen istunut tässä paljon
liiankin paljon.

Pääni antaa minulle varoitussignaaleja
"kohta me halkeamme"
sykähtelevät pääni verisuonet.

On aika lopettaa
tältä erää.

Tämän päivän ajan
annan tämän levätä ja hautoa
kuten huolehtivan emon
on velvollisuus tehdäkin.

Kuuntelin musiikkia
Saarikosken sanoituksiin tehtyä.
Se kuului toisesta huoneesta
ja sain takaisin saman vaivan
kuin eilenkin.

Bussissa 
kuuntelen päänsärkyni huminaa
se saa minut pian pyörtymään.

Pitikin syntyä talvella
kesän lapseksi.

Tässähän kasvaa raivo
kun ovat jäätyneet seinät
ja vasen aivonpuoliskoni.

Haluisin kuulla keskustelun
kun filosofi 
kävisi kysymässä tältä kuskilta 
ovatko asiat muuttumattomia = 16 vuotta samaa matkaa
samalla bussilla.

Niinkin saattaa käydä
että nuori mies päätyy tilaan
jossa hän kuuntelee Rimsky-Korsakovia
ja menettää uskon
mihinkään yhteiseen valtavirtaan tai ajatukseen.

Saattaa käydä
että pakkanen ja lumi muuttuvat
lämpöasteiksi ja vesisateeksi
sillä välin kun nuori mies istuu rasvaisilla hiuksilla
pöydän ääressä ja miettii taidetta.

Saattaa olla
ettei mitään yhteistä
kannattavaa ajatusta ole
eikä millään tehtävällä
ole kovinkaan suurta tarkoitusta.

Saattaa olla 
että kirjat ja levyt 
heitetään roskakoriin kansineen päivineen
ja pyyhitään aiemmat kirjoitukset
poltetaan piirustukset ja maalaukset.

Saattaa olla
että nuori mies
kuolee sinä päivänä kun tekee tuon kaiken
ja tajuaa tuon kaiken.

Mutta saattaa myös olla
ettei mitään tuosta tapahdu
eikä tuo nuori mies siitä miksikään muutu
eikä hän ikinä muutu itsekään
muuta mihinkään nuoresta miehestä
vaan jää siihen asumaan
iankaikkiseksi ajaksi.

Saattaahan niin käydä.

Haaveilen elämästä
jota minulla ei ole.

Ei sen kovin kaksista tarvitsisi olla
pieni punainen mökki
vesi 
johtoja pitkin tulemaan
ja sähköiset patterit.

Pieni pelto 
ja isot metsät ympärille
kuivuutta
ja jossain lähellä järvi
jossa voisi narrata ahvenia
punasilmäisiä särkiä.

Kiikarit kädessä
voisin katsella taivaalle
varmistua hiirihaukkojen tarkkailusta
kun ne yrittävät löytää saalista
hiiriä pellolta tai jotain
millä saisi vatsan täyteen.

Pihalle tulisi joskus siili käymään
ja ehkä kulkukissa 
tai samanlainen koira.

Pellolla voisin tehdä miehen töitä
heilua viikate kädessä
ja kasvattaa perunaa
herneitä ja nauriita
porkkanaa 
ja ehkä jotain muutakin.

Välillä tapaisin käärmeen
ja katkaisisin 
sen pään vesurilla.

Hiekkaisissa tienkuopissa 
pitäisivät majaa muurahaisleijonat.

Jos nostaisin kiven
alta ryömisivät pakoon
saunamaijat ja tuhatjalkaiset.

Kesällä olisi kuivaa ja työt sen mukaisia
talvella olisi märkää 
ja loskaa
lumitöitä ja pilkkimistä.

Mökissä kahvinkeitin ja sänky 
joka tuoksuisi kesäiltaisin 
elämälle ja yölle
kosteudelle ja metsälle.

Voisin potkia kiviä
pitkillä kävelyreissuillani
ja vihellellä siitä.

Kuluneet vaatteet
ja kulunut minä.

Joku tulisi välillä kylään
juttelemaan 
juomaan olutta ja saunomaan
pieneen kuumaan tynnyriin.

Silloin minulla olisi rajattomasti paperia
ja ikuinen kynä.

Minulla olisi loputtomasti kangasta
ja maalia
pystyisin tekemään taas akvarellejä.

Kosteassa kaivossa
kurnuttaisivat sammakot
ja sisiliskot ottaisivat aurinkoa
kuuman navetan seinällä
joka on otettu jo pois käytöstä.

Pihalla istuisin tuolissani
ja katselisin tupakka kädessä
tielle jossa kulkee joskus joku ihminen
sitä voisin morjenstaa
heinä suussa.

Voisin kulkea metsissä
kuunnella huuhkajan huutoa 
tuskin kuitenkaan niin aikaisin
niin myöhään.

Kulkisin metsissäni
tuntisin kuinka ne hengittävät
kuinka ne kuiskailevat Kalevalan kieltä
minun ajalleni.

Polkupyörällä
polkisin kyläkaupalle
ostamaan olutta ja ruokaa
joskus kävisin paikallisessa kapakassa
kaljalla tai kahdella.

Kukaan ei soittaisi
tai jos soittaisikin
niin en puhuisi hänen kanssaan
säästä tai muusta sellaisesta.

Syksyisin kulkisin jäkälien päällä
ja sammaleet
kertoisivat minulle terveiset.

Kuulisin kuinka risut nasahtelevat
jalkojeni alla
niiden painosta.

Toisin korien täydeltä sieniä
tatteja ja vahveroita
marjoja monenlaisia
mustikoita ja vadelmaa
metsämansikoita 
puolukkaa.

Tekisin sienimuhennosta
uusienperunoiden kera
vieressä nokare voita.

Keskustelisin taivaalle ja maalle
metsille ja pelloille
muurahaisille maassa
ja tyynelle järvelle.

Veistäisin mato-onkia.

Maasta kaivaisin niihin syöttejä
mullasta kuokkisin liukkaita lieroja.

Syksyn märät lehdet
olisivat lääkkeeni
maailmaa ja aikaa vastaan
niiden tuoksu olisi ravintoni.

Kirjoittaisin päiväkirjaa
ja tarkkoja havaintoja
pienistä asioista
jotka ovat tärkeitä
minulle.

Se olisi parempaa
kuin mikään muu
mutta kesä on lyhyt
talvi pitkä
ja minä asun kaupungissa
keskellä tätä aikaa.

Katselen 
kuinka koirat viedään ulos.

Veisipä joku minutkin 
ulos tästä baarista
pois
tästä liukuvasta kaupungista.

Harri