Oi isoisä! Kerronko muillekin,
mitä saimme nähdä ja kokea syksyisessä illassa
matkassa höyryveturin.

Tuntui kuin koko illassa olisi ollut
hohtoa entisaikojen, kun vaatteet nuo junamiehistön
olivat perua ajoilta minua ennen.

Ja melkeinpä luulin tunteneen,
ehkä oli isoisä matkassa sieluineen.
Kuvitella voinut olisin, hänen hymyillen katsoneen,
kun ihmetteli se armastain vanha lamppunsa kädessä toisen ihmisen,
palasi muistot kai mieleen vanhan konnarin.

Lähdimme vilkutellen matkaan Minkiöltä
Vaan oli jo aivan pimeää, kun Jokioisilta Humppilaan saavuttiin.
Oli nelonen numero veturin, se valmistui maassa belgien.
Kotimaassamme entisöitynä, sai sisua se varmaan mukaansa.
kun halki puolen vuosisadan, jaksoi kertoa tarinan
mikä piili sisuksissa arvokkaan museovanhuksen.

Ei lannistanut ole sitä aika,
on siinä vielä vanha taika.
Ja myrskylyhtyjen tunnelmallisessa valossa
kuljimme pitkin kiskoja, ja viheltäen kimeästi kutsui se matkustajia mukaansa.
seisakkeilta Raemäen, Salmisen, Kermalan ja Palomäen sekä monen muun.

Ja aseman kahvilassa monia herkkuja tarjottiin:
oli pullaa ja kahvia sekä toisaalla vohveleita.
Se väelle maistui, kun makkarakin paistui,
eikä unohtanut kukaan, mitä sinä syysiltana koettiin.

Vaunu "Villen" käyntisillalta monenlaista näin,
valvoen turvallisuutta toisten ihmisten, kera konduktöörien
ja sain mielen hyvän kun seikkailun koin
huimanlaisen mitä koskaan olisin voinut kuvitellakaan.

Minä haikein mielin jätin taakse retken,
tuon tunnelmallisen museorautatien.
Vaan ensi kesänä palaan ja itsekin ehkä toimia saan
junamiehistön tehtävissä.

Ja muistelen aina vaan, kuinka näin
hahmossa konduktöörin hetken entistä aikaa
Kera armaani kokea sain, mitä merkitsi se ihmisille,
saada kokea tuo perinteinen retki
syysillan hämärässä loisteessa lyhtyjen
ja kolkkeen rytmikkään, se lapset uneen tuudittaen.
Oli unohtumaton tuo hetki.

(22.9.2003 Viljo Salon muistolle)

Laura Sirén