Kesä saa

Kevätlukukausi on kulunut vauhdilla. Kouluissa on nyt loppupuristuksen aika, vaikka lehdet vasta putoavat puista. Toissapäivänä tosiaan katselin viidennen kerroksen ikkunasta kuinka rusehtavat lehdet pyörivät tuulessa ja nousivat korkealle.

Ehkä monille tämä vuosi on ollut taas yksi samanalainen vuosi lisää, mutta minulle moni asia tänä vuonna on ollut erikoista. Viime kesänä menin naimisiin ja muutin pois kotoa. Tampere on hieman erilainen paikka kuin kotikaupunkini Vaasa. Aloitin myös opinnot Tampereen teknillisessä yliopistossa. Koulun nimikin vaihtui kesken lukuvuoden.

Vaikka meillä oli ylemmiltä luokilta valitut tutorit, oli opiskelun opettelu täysin itsestä kiinni. Tutorit yrittivät myös opettaa teekkarikulttuuria uusille tulokkaille. Itse en oikein saanut teekkaririennoista kiinni. Enimmäkseen ne oli kummallista puuhaa, juomista ja laulamista.

Poikkeuksiakin löytyi. Tampereelta löytyy myös kristillisiä teekkareita, joiden yhteiset kappeli-, peli- ja saunaillat olivat enemmän minun mieleen. Niissä ohjelma on mielekästä ja seura mukavaa.

Tähän päivään mennessä olen saanut kerättyä 18 opintoviikkoa, 180 tarvitaan valmistumiseen. Olen myös saanut kasaan ehkä 30 fuksipistettä, 180 tarvitaan että kastetaan Tammerkoskessa ja voi kutsua itseään teekkariksi.

Tänä keväänä olen käynyt myös viisi kertaa psykologilla. Minulla on ollut univaikeuksia ja ahdistuneisuutta. Ylioppilaiden terveydenhuolto tarjosi nämä viisi kertaa ilmaiseksi, ikään kuin tutustumistarjouksena. Tarjous oli hyvä ja olen kyllä jatkossakin valmis maksamaan pari euroa kerralta, jos tulee tarpeen taas käydä.

Tähän asti ollaan nyt päästy. Minun kesä alkaa ensi viikon tenttien jälkeen. Kesätöitä en ole vielä saanut, mutta yritystä on kyllä ollut. Jos töitä ei löydy, opiskelen kesän. Tarjolla on muun muassa virkamiesruotsia, englantia, insinöörikemiaa ja ties mitä muuta.

Ilmat ovat lämmenneet vauhdilla. Välillä on vielä kylmää, mutta suuntaus on hyvä. Ensimmäiset kukkasetkin ovat nousseet mullasta. Allergikot ovat pian pulassa siitepölyn kanssa. Auringonpaiste saa myös huonepölyn esille. Se myös häikäisee ja polttaa.

Toivottavasti tämä vuodatus valottaa teille, miksi en ole ehtinyt hoivata ja kehittää Ajatusta niin hyvin kuin olisin toivonut. On ollut myös monia muita tapauksia, muutoksia ja kiireitä maailmassani. Toivottavasti annatte anteeksi ja haluatte jatkaa yhteistyötä jatkossakin. Olen todella iloinen tähän asti saavuttamistamme tuloksista.

Lämmintä kevään jatkoa ja kauniita ajatuksia!

Harri Järvi