Minähumala ja poikkeus

Eräs valtalehden kulttuuritoimittaja kirjoitti; 'poikkeus pyyhkii sitkeästi modernismin rajoja, ilmaisun jäädessä pinnalliseksi jne.' ja taisipa kuvatekstissäkin olla maininta pinnallisesta symboliikasta.

En lähtenyt aamukaffipöydästä toimitukseen, turpaanveto aikeissa, kuten eräs aikalaiskuvataiteilija. Koska en tee tätä rahasta tai egonpönkitystarpeesta, niin eipä kritiikilläkään ole väliä. Mutta nyt sisälläni kuohahti; vai pinnallista ja ismikin mainitaan, vaikka erityisesti olen painottanut, etten edusta mitään ismiä…

Eli arkiminäni ei sulattanut tätä, kuten ei esimerkiksi hyväksy ex-vaimon mies-seuralaisia, vaikka lopullisesta erosta tulee kuluneeksi kohta vuosi. Minä on mustan aukon kaltainen energiakasauma, joka vetää tietoisuutta puoleensa kuin näkymätön vihollinen tai vankila.

Olen tunnistanut minähumalan, josta aikalaisilla ei tunnu olevan aavistustakaan, missä ITE-Vankilassa ovat. Tässä kohtaa en ala jauhaa kliseitä; totean vain käyväni itsenäisyystaistelua, minäni naurettavia pyrintöjä vastaan.

Niin, teen zen-duuniani, jota taiteeksi on kutsuttu. Eräänlaista kätilöntyötä, tietämättä mitä kollektiivistatunkiota kaivan.

Tähän loppuun vielä vuonna 1692 Baltimoren ST Paulin kirkosta löytynyt huoneentauluni teksti, jota luen ennen ihmisten ilmoille lähtemistä.

"Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen. Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista, pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa. Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä. Heilläkin on tarinansa kerrottavana. Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä. He ovat piina sielulle. Jos vertaat itseäsi muihin, voit tulla turhamaiseksi ja karkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse. Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi. Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi, olipa se kuinka vaatimaton tahansa. Se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa. Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi, sillä maailma on petkutusta täynnä. Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille, mitä hyvyyttä on olemassa. Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita ja kaikille elämä on täynnä sankaruutta. Ole oma itsesi, älä varsinkaan teeskentele kiintymystä. Älä ole ivallinen rakkauden suhteen, sillä kaiken kuivuuden ja yksitoikkoisuuden keskellä se on ikuista kuin ruoho. Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista. Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua äkillisen epäonnen kohdatessa. Älä masenna itseäsi kuitenkaan kuvittelemalla. Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä. Terveellistä itsekuria unohtamatta ole hempeä itseäsi kohtaan. Olet universumin, maailmankaikkeuden lapsi, et vähempää kuin puut ja tähdet. Sinulla on oikeus olla täällä. Ja olkoompa se sinulle selvää tai ei, maailmankaikkeus kehkeytyy joka tapauksessa niin kuin sen tuleekin. Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa, olkoonpa kuvasi hänestä mikä tahansa ja mitkä lienevätkin toimesi ja rientosi elämän hälisevän sekasorron keskellä. Säilytä rauha sielusi kanssa. Ole tarkkaavainen – koeta olla onnellinen."

Qui scribit, bis legit.

Erik Poikkeus