Kaukaisuus
Mä katson ulos ikkunasta, ja näen miten lumihiutaleet putoilevat maahan. Onneksi mä näen vain miten ne putoavat, enkä koskaan sitä, miten ne hajoavat asfalttiin. Ne muistuttaisivat liikaa niitä unelmia, jotka mä itse hajotin.. Niistä haluaa pitää kiinni, kunnes ne vaihtuvat toisiin, tai hajoavat, niin ettei niitä saa enää kokoon. Mä kallistan päätäni, niin että näen suoraan taivaaseen. Tummaa, melkein mustaa massaa, ja sieltä jostain niin kaukaa putoilee valkoisia pisteitä. Ne näyttävät leijuvan ja putoavan samaan aikaan. Tanssivan ja kuolevan.
Mä suljen silmäni, ja lumihiutaleet jatkavat putoamistaan. Mä näen mustan aukon, ja sun hätääntyneet kasvot sen reunalla. Mä tarraan sua kädestä ja lumi loppuu. Mä lennän tähtien ohi, välillä niiden kanssa, ja välillä kohoan niiden yli. Ne ovat kauniita, niin kauniita että kyyneleet kohoavat silmiini, mutta kuolleita ja kylmiä. Niiden hiljaisuus on mun ympärilläni, mun päässäni. Sitten mä näen hahmon joka istuu hytisten vanhan laiturin päässä ja tuijottaa kaukaisuuteen. Sinne minne mä menin. Sä menet hahmon luo, ja ravistat sitä hellävaroen. Mä kohotan katseeni ja sä katsot mua hymyillen.
Mä tiesin, että sä tulisit takaisin mun luokse.