Talvipäivän seisauksen runoja 2

Sanojen tyhmimpien
kuulen mä, kuin empien
yksikseen huokailevan,
päiväänsä kaipailevan.

Kunpa jo aikamme ois,
ettemme kuihtuisi pois,
tyhminä kun täällä niin
joudumme ikävyyksiin.

Viisauteen kurotellen
melkein jo näemme sen
aivan kuin kaukaisuuteen
katoaa se, menneeseen.

Tyhmistä tyhmimpien,
sanoista viimeisien
kuulemme huokailevan,
tyhjyyttään valittavan.

Joudun kirjoittamaan nämä Thaimaasta käsin vaivalloisesti, kopioiden äät teksteistä; öitä en keksinyt muualta kopioida kuin työvoimatoimiston sivuilta. Onpahan niillekin jotain käyttöä.

Aaro T. K.