Runo 1
Historialla on pitkä häntä ja
tulevaisuus haistelee tuulia, kuvaa aika pedoksi,
etkä ole kaukana siitä, miten jää tappaa haurauden iltaisin.
Tulisi jo hopeinen kuu, hopeinen lintu, sieltä avaruuden aukosta ja
puhuisi niin, että pelkosi vanha hevonenkin kuulisi -
juokse, niin juokse jo!
Hengität koristen, musta on nielusi, mustaa nokea kuin tehtaan piipusta,
kun taivaanranta on alati laskeva.
Onhan avaruuskin pimeä ja haluttava, niin kuin jotain oleellista
puuttuisi ja tiedät, ei kannata edes lähteä etsimään, ellei
omia luitaan seuraa mereen, mukanaan maailmanlopun satakielet -
silmät ristipiston sulkemat. Kaikki siinä säkissä, joka piilotetaan
puheiden saavuttamattomiin, ja niin alkaa ensimmäinen.
Ensimmäisten ja lopullisten askeleiden matka,
takana lupausten maa, edessä luvattu - välillä halkaistava meri
ole tarkkana, veden kalvo hengittää kiihtyen ja raivolla jo,
ole tarkkana, vuorten korvat kuuntelevat tarkasti ja ärtyen jo,
ole tarkkana, taivaan lapsi näkee kaiken ja manaa jo -
kiirehdi, uhraa itsesi, vuoda tähän kohtaan viinisi,
maljasi rakkaudella kirjailtu - kohata,
että tästä on kaikki alkava.