Runo 2

ei koskaan - aikojen uurnissa - kukaan enää,
tule kiillotettuja jumaliasi ostamaan.
vie ne kotiin, muuttumattomaan, erakon kirkkoon, pölyisiin luoliin.
peittele ja lupaa ne menneet aaveet historian lehdiltä
ikuisesti lepertelemään. aseta nukkumaan, peittele arkun kannella -
lue kaikki kirjat, ne mistä sielusi maksoit -
muista vanhat tarinat, mutta kirjoita itsellesi uudet, sillä sinä olet aika.
     meille ei sinun kultainen vasikkasi enää kelpaa -
     kuin syötäväksi! sanoisinko
     ja me olemme kaikin mitoin kasvaneet, näetkö?
     kätemme riittävän suuri sulkemaan kiroavan lippaan.
muista, aikaasi nauttien, aikaasi siimaillen,
yksin tuikit, yksikään ei näe,
ja me olemme vedenpaisumus, josta eivät jalanjälkesi selviä.

Anansi