Mie tiesin aina olevani erilainen
Tiesin aina olevani erilainen, mutta mitään tällaista en olisi osannut odottaa. Nyt on minun vuoroni kertoa tarinani.
Aamuisin alkoi olla jo kylmä, kuura peitti maan. kävelin kuuraista polkua pitkin pysäkille. Olin lukiossa, melkein 18 vuotias ja olin omasta mielestäni keskiverto oppilas. Meidän lukiomme oli pieni, vajaa sata oppilasta. Saavuin pysäkille ja vedin takkini kaulusta paremmin, pohjoisessa alkoi olla aika kylmä jo, varsinkin aamulla ja illalla kun tuuli yltyi ja aurinko ei enään lämmittänyt. Onneksi minun ei tarvinut kauaa odottaa kun bussi saapui ja parinkymmenen minuutin matka koululle alkoi.
Koululla viskasin takin naulakkoon ja menin laittamaan taukohuoneessa kahvin tippumaan kun bussimme oli ollut aikaisessa koululla ja käytävillä näkyi vain muutama oppilas. Minulla oli ensimmäinen tunti vapaata ja istuin odottamaan kahvin kiehumista ja muita luokkalaisiani.
"huomenta kultasein!" ääni hätkähdytti minut ja huomasin melkein torkahtaneeni. Se oli Maria yksi hyvistä kavereistani. Meillä oli tapana kutsua toisiamme hellyyttely nimillä. "kultaseni, rakas, tyvär jne." mitä ikinä keksisimmekään.
"Sie olet laittanu jo kahvikki kiehumaan." Salla sanoi ja lysähti sohvalle meitä vastapäätä.
"Joo, niin mie tehin" vastasin ja yritin kurkkia joko kahvi olisi valmis.
"Tyvär sie näytät vähä väsyneeltä, onko kaikki hyvin?" Maria kysyi ja katsoi minua huolestuneesti. "On, mie olen vain nukkunu vähä huonosti pari viime yötä. Näin jotaki hullua unta mutten ennää muista mitä siinä tapahtu." vastasin. Maria oli ihana kun aina huolehtin ja oli lohduttavana olkapäänä. Hän oli kieltämättä aika rasavilli, mutta tyylikkäästi. Maria pukeutui aina nätisti muodin mukaan, mutta ei suinkaan liiaksi ohjeita noudattanut vaan lisäsi aina oman "viimesilauksensa" . Salla oli todella pieni ja hento, hän oli vähän kuin meidän lemmikki. Salla pukeutua vähän punk tyylillä ja piti mustasta sekä keltaisesta.
Koulupäivä meni nopeasti, onneksi. Kotona heitin laukun sängylle ja menin hakemaan puhtaat pyykit. Kämppä oli taas sotkettu ja musta pilvi kiemurteli hiljaa päähäni jaaa ajatukset hokivat: "Mie en jaksa, mie en jaksa… ".
Ulkona satoi taas lunta ja pimeäkin alkoi hiljalleen laskeutua. Keräsin talvivaatteeni sängylle ja laitoin ne päälle. Pihalla katuvalot valaisivat heleästi pienet hiutaleet jotka laskeutuivat alas. Aloin juosta…
Tarina on täyttä fantasiaa höystettynä murteella. (kerro jos haluat jatkoa tälle alulle)