Koditon
Muutamat tutut kasvot,
päivä päivältä vieraammat.
Unohdin jo heidän silmiensä värin
ja ääntensä värinän hiljaisuuden.
Ei heistä kukaan koskaan,
jaksanut oikeasti uskoa
minun kuuluvan tänne,
eiväthän kunnon ihmiset
katso maailmaa vasemmalta,
tai ristiinnaulitse unelmiaan yötaivaalle.
En minä kuulu heidän todellisuuteensa,
kuolihan varjonikin eilen
heidän auringoksi kutsutun
rakkaudettomuuden poltteeseen.
Minun oli niin ikävä kotiin,
vaikka he sanoivat minulle
sen olevan väärin,
koska kotini ei koskaan,
ole täällä ollutkaan
Viime yönä piirsin äärettömyyden iholleni,
ja katsoin miten se valui peittämään minulta
heidän maailmaksi kutsumansa paikan,
josta en koskaan oppinut pitämään.
Viime yönä minä palasin kotiin.
2,5 kuukauden kuivillaolon sortumisen jälkeiset fiilikset. Ei teidän ymmärrettäväksenne. He joiden tarvitsee tietää, tietävät.