Unelmia suuremmat aallot
Lapsen paljaat jalat
pienet ja sirot,
rantaviivaa pitkin
meren aaltoihin juosten,
sukeltaen sen rakkauteen.
Ääreen veden,
tämäkin maailma rakentui,
sen tehdessä elämän mahdolliseksi.
Meri kehtona ihmisten,
heitä palvellen ja ruokkien,
taas kerran näytti mahtinsa suuren.
Unelmia suuremmat aallot,
maata nuolivat,
voimiensa suuruudessaan,
vetivät tuhansia ihmisiä
kylmään syleilyynsä.
Ihmisten hämmennys ja pelko,
surun kyyneleet,
armottoman meren edessä,
sen murskatessa elämiä sirpaleiksi.
Vain yksin meri tietää,
montako sielua
veti syvyyksiin,
montako huutoa
vaahtopäihin hukkui,
montako tulevaisuutta
merenpohjaan vajosi.
Kuolleet kaupungit hukkuneiden hautoina,
elää saaneiden päät syvään painuneina,
on meri rauhoittunut.
Mikään ei kuitenkaan saa
enää koskaan hukkuneita hengittämään.
Eivät kyyneleet,
surun hetket,
eivät katkeruus,
syytökset.
He voivat elää enää,
vain meissä.
Aasian katastrofin uhreille.