Viimekesäiset neilikat
Aurinko uskalsi tänään
ensimmäistä kertaa katsoa
minua silmiin.
Minä näin nyt,
ettei sitä ole veistetty
onnesta tai rakkaudesta,
se on muovautunut toiveista,
jotka yksi kerrallaan
vajosivat epäuskoon
ja polttivat itsensä hengiltä.
Kuukin paljasti minulle salaisuutensa.
Ei sitä taottu hopeasormuksista,
vaan verta vuodattaneiden miekkojen teristä.
Maa kertoi minulle,
että viimekesänä poimimani neilikat
kuihtuivat maljakkoon
ja vanhan tammen juureen
on haudattu ihmislapsi.
Joet paljastivat
mukanaan huuhtomiensa
sielujen menetykset
ja meret pohjassaan
lepäävien laivojen tarinat.
Ymmärsin viimein,
että kyyneleet olivat
kuolemaa tekevän onnellisuuden verta
ja tuska vain tekosyy
rakkauteen kuolemaa kohtaan.
Maailma on vain kullattua kärsimystä
ja kultakin osoitti minulle olevansa
vain kylmää ja heikkoa metallia.
Maailman petollisessa kaaresta
löysin silti yhden
aidosti puhtaan ja kauniin asian;
usko parempaan huomiseen.
BlackCat666
|