Neljä
Saviset nivelet kouristelevat etsiessään jotain rikki
puristettavaa. Imen kurkkuuni ja sieltä keuhkoihini savua ja bensiinin
katkua, jotta tämä hämärä valoksi räjähtäisi. Jalkani ruhjovat
asfalttiin reikiä, joista tummuneet hahmot huutavat
valituksiaan. Taivaan kelmeydessä silmäsi tuijottavat ainoina hyisinä
tähtinä. Niiden kyyneleet polttavat suomuiseen ihooni sydämeni
muotoisia haavoja. Katseesi muisto on yhtä vääristynyt kuin
sielusi. Se mikä lupasi elämän, on pino kuivuneita oksia. Kannan ne
noen vuoramaan takkaani ja poltan, kuten muutkin tarpeettomat muistot
monesti aiemmin. Jätit elämääni vain haalistuvan leimasi. Meidän
siniset hetkemme olivat kerran, ei muuta.
Cumulus
|