Tyttö
Tyttö istui yksin pimeässä. Kylmässä. Hän itki elämäänsä. Kuinka olen antanut itselleni käydä näin? Kuinka ysätäväni ovat voineet näin minut hylätä? Ikkunasta tuleva valo heijastuu vanhoihin posliini astioihin. Astiat näyttivät tytön mielestä hyvin kauniilta. Vanhasta ja likaisesta peilistä heijastuu kauniit, tosin itkuiset kasvot. Punaiset hiukset, siniset silmät. Vaalean vihreä kesämekko, ja punaiset ballerinat. Tytön kädet olivat mustelmilla. Hänen isänsä oli taas juonut. Tytön isä oli taas haukkunut ja lyönyt tyttöä. Tytön äitiä ei olekaan, hän lähti enkeleiden taivaaseen vajaa puoli vuotta sitten.
Silloin isä aloitti juomisen. Kuten myös hakkaamisen. Tytön isä syytti tyttöä äidin kuolemasta. Mutta ei tyttö voinut siihen mitenkään vaikuttaa. Äidillä oli pahanlaatuinen syöpä, jota ei voitu enää parantaa. Tyttö oli vihainen äidilleen. Miksi äiti jätti minut? Miten äiti pystyi tekemään tämän minulle? Mutta eihän syy ollut äidin. Ei hän voinut vaikuttaa syöpään, niinkuin ei kukaan muukaan. Ei tyttö oikeasti ollut koskaan vihainen äidilleen siitä että isä hakkasi häntä. Tyttö vain ei voinut ymmärtää miksi juuri hänelle kävi näin.
Tällä hetkellä tyttö on lasten kodissa, ja tytön isä vankilassa. Tyttö oli kerännyt rohkeutensa, ja kertonut terveydenhoitajalle mitä kotona tapahtuu. Ja se oli tytön elämän viisain teko.