Kirjoitin kirjeen itselleni.

Et voi tietää miltä minusta tuntuu. Tuntuu kuin koko maailma olisi minua vastaan. Tunnen itseni mielisairaaksi. Tuntuu, että tiedän liikaa maailmasta. Tiedän aivan liikaa. Olenkohan minä sekoamassa?

En ole koskaan oikeasti pelännyt, että sekoaisin, mutta viime aikoina olen pohtinut jos niin oikeasti kävisi. Mitä sitten tapahtuisi? Haluaisiko kukaan enää koskaan tutustua minuun, haluaisiko kukaan enää edes puhua minun kanssani. Kukaan ei enää koskaan uskoisi minun sanomisiani. Olisin aivan yksin omien ajatusteni kanssa. Ja joku epätoivoinen liikoja itsestään luuleva kallonkutistaja yrittäisi saada minusta normaalia. Niin ei saa käydä! En halua. Ei nyt. Vaikka sitten kun olen vanha ja kurppainen ja kukaan ei muutenkaa saa minun puheestani selvää. Sitten voin seota lopullisesti. Mutta ei nyt, ei nyt kun on vielä koko elämä edessä ja kaikki vielä näkemättä.

Mutta onko kaikki mitä tiedän maailmasta (tai ainakin luulen tietäväni) sitten totta? Onko totuus niin karu..? Eihän kellään sitten ole enää mitään syytä elää. Ehkä kaikki itsemurhatapaukset ovat ennen itsemurhaansa tajunneet saman asian maailmasta kuin minäkin nyt. Tai kaikki mielisairaat ovat tajunneet maailman synkän puolen, ellei koko maailma sitten ole yhtä synkkää loputonta ja pimeää soratietä.

Ehkä on vain yritettävä miettiä kaikista tyhmistäkin jutuista hyvät puolet. Mutta se on niin vaikeaa. Jos aikoo selvitä, on melkein pakko. On vain unohdettava ne kaikki ajatukset päästä. Ne kaikki totuudet maailmasta ja elettävä valheessa. Tai ainakin valheelta se tuntuu.

Miksi juuri minä? Vähän aikaa sitten vielä taisin sanoa huumoria äänessäni että olen meidän perheen ainut tervejärkinen. Vai niinkös olenkaan? Sekoan, sekoan, sekoan…

Kuka minua voi enää auttaa? Voiko kukaan? Vai ehkä en olekaan tulossa hulluksi, vaan olen vain muuten vain näin sekopää. Ajatukseni vain ovat tällaisia ja minun on hyväksyttävä ne. Mutta mistä löydän ihmisen, joka ymmärtäisi minua ja ajatuksiani?

"Tänään on pimeää! Huomenna on pimeämpää!" … on niin totta. Kaikki on totta. Vaikka valehtelisit jotain, se on silti totta. Se on totta sinussa. Ainut valhe maailmassa on tämä maapallo. Oikeasti meitä ei ole olemassa. Mutta kaikki ajatuksesi, valheesi ja kaikki mitä teet ja mistä näät unta ja mistä haaveilet ovat totta. Kaikki on totta. Mutta ei tämä kirottu maa, jonka palanutta ja revittyä kuorta tallaamme pienillä, syyllisillä jaloillamme.

Voisiko ihminen enää tästä enemmän angstata. Eikä tämän sonnan kirjoittamiseen mennyt kuin noin 10 minuuttia, joka on jo itsessään sairasta.

Olemme kaikki sairaita.

Aika masentavaa luettavaa.

Dove