Runo pojasta, joka heitti munan
Poika noukki maasta munan –
Se liekö ollut kanan
vai oliko se kalkkunan?
Sen poika heittää tempaisi,
kas, särki sillä ikkunan
- ja jokupa sen taisi
huomatakin, niin,
nyt jäisi poika kiipeliin.
Ja pianpa tuosta talosta,
josta säpäleinä oli lasi,
ovi auki kolahtikos.
Astui esiin äijän rähjä,
mylvi: Onpa rikos
sulla poika tunnollasi!
Meni pojan kloppi valkeaksi,
ajatteli: rikkeitä
tehnyt oonkin kaksi
- munavarkaus ensinnäkin,
toisna ilkivalta.
Tuli ärjy äijä lähemmäksi,
kasvoillansa raivon puna,
ja vallan kuin mikäkin juna
mies pihisi ja puhisi.
>> Mikä nyt neuvoksi?>>
poika mietti
vaan onneksipa
veren vietti
avuksi löysi nokkeluuden.
>> Hei! Isontalon äijä, kuule
et kai mua vaan
syylliseksi luule?
Miks mä huomaan
silmissäsi syyttävän katseen?
Jos syyllinen olisin, niin
mitä mä täällä vielä teen?
- Pakoon olisin pinkonut! >>
Vastasipa siihen äijä:
on valhe synti raskauttava
pahempi noita kolttosia!
Rangaistuksen huijareille
kohtalo punoo pahimman.
- Se päihittää julkeimmankin
vankilan, sen selleistäkin
ankeimmista ankeimman!
Alkoi poika katua,
ettei ollut rehellinen.
Lurittelipa satua
kuin vain poika pahainen.
>> Herra… Olen pahoillani
Enpä minä tahoillani
munaa sitä
heittänyt ikkunaan.
Ja mitä tulee munaan -
sen maasta löysin.
Kuulostaisi tuo siltä, että
anteeksi voisi antaa tähän asti,
vaan onpa vielä raskas lasti
tunnollani painamassa.
Ei vahingossa
ei sattuman summassa
karannut valhe mun suusta –
sen tieten tahtoin veistelin
siitä pahasta puusta,
joksi mieleni on muotoutunut.
Ei ole kotoa puuttunut kuri.
Isä ja äiti ovat minut hyvin,
sydämen tunnollaan
kasvattaneet, vaan
olenpahan pelkuri.
Siispä, herra hyvä,
ehdotan:
itse korjaan vahingon
vielä tänään
paistaessa auringon.
En tarvitse armoa,
en anteeksiantoa,
en, sellaista en ole ansainnut >>.
Äijän ilme muuttui aivan
happamasta makeaksi iloksi.
>> Olet, poika, katunut
tekoasi pahan laista,
et vastuustasi laista.
Alat jo muistuttaa
kunnon kansalaista!
Tahdon sua auttaa korjaustöissä,
niin käypi työ vikkelämmin.
Unohtukoon kaunat vihat,
olkoon henki lämmin! >>
Niin mies ja poika tuo
paiskivat töitä tarmokkaasti.
Ja kun kuivunut oli laasti,
lähti poika reippaasti
oman kotiväen luo.
*
Consequentia narrativa
Kengät kopsuivat eteisessä.
Äiti ja isä, vieri vieressä.
Katsahtivat toisiaan
Äiti hymyili,
Hymyili totta tosiaan,
ja sanoi: Noniin!
On siinä kunnon poika!
Siihen isä: On, on kovasti!
Äiti katsoi isää,
katsoi lukuisia lapsiaan,
ja jo harmajia hapsiaan,
sanoi: Saatiin poika sopivasti
illaksi Kotiin.
Sain kuin salaman väläyksestä inspiraation tähän lastensatumaiseen runoaihioon. Tämän runon syntyprosessi oli runoushistoriassiani ennätysnopea. Minä vain kirjoitin inspiraationi ylös ja olen muokannut sitä hyvin vähän (vaikka lisäsinkin myöhemmin siihen jälkinäytöksen). Tässä runossa näyttäytyy pakkomielteisyyteni leikkiä kielellä, mikä onkin tämän runon suola (toivottavasti suolaa ei ole liikaa. Toivottavasti sisällön naiivius ei estä kohdeyleisön laajenemista myös lasten ja lastenmielisten ulkopuolelle.