Tuhoava peto
Sillä on pesä sinussa ja sinä luulit, että se vain tulee uudestaan nakertamaan sinua, syömään sinut tyhjäksi, vieden kaiken, jonka olet rakentanut. Se onkin osa sinua ja sinä olet vain yrittänyt olla kuin sitä ei olisi. Kävit pitkän, uuvuttavan taistelun sen kanssa vuosi sitten ja vihdoin sait sen alakynteen, olit ylpeä ja voimakas. Se romahti maahan eikä ole noussut sieltä aikoihin, raotti vain silmiään välillä.
Nyt peto on nostanut jälleen hirviömäisen päänsä ylös ja on kipuamassa jaloilleen. Sillä hirviöllä on nimi ja jo sen kuuleminen saa ihmiset ajattelemaan sitä: Kateus. Se katsoo sinua punaisilla silmillään ja irvistää terävillä hampaillaan ja joudut sen valtaan. Mahtavasta pedosta tulee osa sinua, se ajaa sinut tekoihin, jotka raastavat sydäntäsi, sillä et haluaisi itse suostua sen tuhoaviin käskyihin. Se vie sinulta kaiken; ensin se tuhoaa sinut niin, että se saa sinut tekemään niin kuin se haluaa joka päivä ja sinä itket katkerasti ja yrität tehdä heikon iskun sitä vastaan, mutta se vain nauraa sinulle ja jatkaa julmaa työtään kustannuksellasi. Se vie sinulta viimeisetkin ystävät ja muovaa sinuun harhaluuloja. Vähitellen peto ottaa itselleen tyhjän kuoresi ja sinusta tulee peto, joka tuhoaa, tuhoaa, tuhoaa.
Mutta etkö kerännyt voimia silloinkin, etkö sinä iskenyt tahdon miekallasi siihen syvän haavan ja turrutit sen pitkäksi ajaksi? Miksi et jälleen voisi iskeä siihen, viedä siltä voimat ja kaiken. Sinulla on oikeus tehdä se, sinulla on oikeus kerätä voimasi siltä salassa ja taistella vielä kerran ja taas kerran ja jälleen kerran sitä vastaan ja iskeä sitä voimallasi ja kaikella hyvällä mitä sinussa on. Se on ottanut muutenkin jo uhreikseen kokonaisia ihmiskansoja ja ajanut ne tuhoon ja kuolemaan. Se on aina ollut osa meitä ja tulee olemaan, mutta jokainen pystyy iskemään sen tajuttomaksi, jos vain todella tahtoo sitä.
Peto saatiin alakynteen ja se iskettiin maahan. Soturi yritti iskeä sitä sydämeen, mutta sen rinta oli kova kuin paksu panssari. Ainoa pehmeä kohta oli pedon kasvot ja päälaki, ja soturi löi pedon tajuttomaksi ja hautasi sen maahan. Soturi lähti kovia kokeneena, mutta ylpeänä takaisin kyläänsä.
Maan syvyyksissä peto oli pitkään tajuton. Viimeisenä se oli haistanut soturin vahvan tuoksun.
Pitkän ajan jälkeen se raotti mustia luomiaan ja tiesi heti, mikä sen tehtävä oli. Se kaivoi itsensä maan läpi, haisteli ilmaa ja lähti kaameata vauhtia matkaan.
Elsia
|