Ei todellakaan jäähyväiset ilman kyyneliä
Kolme vuotta siitä on kun ensimmäistä kertaa tavattiin -nyt joudutaan jättämään hyvästit Meidän elämät hajoavat eri suuntiin -ei tiedetä mitä tulevaisuus tuo mukanaan Jotakin kuihtuu, ei silti voi aikaa pysäyttää -tän kaiken on käytävä Pitää lähteä, kyllä mä sen tiedän, -kuitenkin niin tärkeä on hetki tää, tähän kiinni jään (ikuisestiko kiinni jään?)
Kanssanne kerran lähdin mä suureen seikkailuun -ei niitä muistoja kukaan voi multa riistää Tuhat mailia oli sinne ja takaisin -nyt niitä hetkiä taas muistelen ja haaveilen Me lenneltiin ympäri maailmaa, rakenneltiin linnoja ja juovuttiin hitaasti haaveillen -kaikki se loppui, särkyi pieniin palasiin Kauniit hetket on jo kadonneet, menneet, pois lentäneet -muistojen päiväkirjoissa elän ne kuitenkin uudelleen Yhdessä koimme siis pienen hetken elämää -muistan ne ajat ikuisesti kai En tahtoisi takertua niihin menneisiin aikoihin -silti liian usein kaipaan niitä hetkiä (joka ikinen sekunti, joka ikinen minuutti, joka ikinen hetki – kaipaan)
Niin aika kuitenkin rientää -muisto unelmasta vain jää Nyt ei tule loppua tästä itkusta, -olette mielettömän tärkeitä ja todella rakkaita Me käytiin peruskoulu loppuun -ei enää ole käytävää, jossa kerran ystävyyden löysimme Pelottaa ajatus ettei olla enää yhdessä, -ei silti haudata muistoja, niillä jaksaa ainakin huomiseen Muistoksi jätitte palan elämäänne -sen säilytän aina sydämessäni Lapset lauloi suvivirren ja siinä oli se -liian kaunis tarina, ei sitä olisi tarvinnut rikkoa (ei se kuitenkaan koskaan mene niin)
Kun viimein päättyy nää ikuiset jäähyväiset, me tiedetään: Vaikka suuret on lupaukset ja samat ajatukset -silti me eri suuntiin lähdetään, päiväkirjat vielä joskus poltetaan
||Saanhan teistä kiinni pitää, vaikken teitä ehkä enää nää?||
Pidetään lujaa kiinni siitä, mitä meille tämän jälkeen jää, -sillä tiedämmehän jonkin puuttuvan Ja kun päättyy vihdoin tää, muisto siitä vain jää -sen ikuisesti kannan mukanani Näkemiin, sanotaan nyt vihdoinkin näkemiin! (ei näitä kyyneleitä kukaan jaksa ikuisesti vuodattaa)
“On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa, nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin, meille lauletaan nyt näkemiin”
Katselen taas vanhaa valokuvaa -siinä ollaan me kaikki, viimeisenä koulupäivänä Ei huomispäivän teitä voinut kukaan aavistaa -erilleenhän me jouduttiin, totta kai Silloin joskus moni luuli ystävän löytävän -liian moni kuitenkin tiesi tien umpikujaan päättyvän Silloin, kun kadotimme jotain kaunista, emme tajunneet, ettemme koskaan tulisi unohtamaan -kaikkea koskaan kunnolla unohtamaan Olen kyllä koittanut irti päästää -ei se ollutkaan niin helppoa kuin sanotaan (kai ne olivatkin sitten ikuiset jäähyväiset)
// Tähän kuitenkin päättyi paljon kaunista, paljon hyvää, paljon kauniita sanoja, mutta vielä enemmän kauniita tekoja //
Peruskoulu loppui. Teksti on kirjoitettu kaikille ystävilleni siellä - en välttämättä enää koskaan näe heitä.