Menetetty elämä

Tyttö istui huoneensa nurkassa olevalla tuolilla kädet nyrkkiin puristettuina. Verhot olivat kiinni ja valot olivat pois päältä.Yksinäinen kyynel vierähti tytön silmäkulmasta. Pudotessaan suun kohdalle, tyttö laittoi kielensä sen tielle ja maistoi sen suolaisen maun. Tytön pää vilisi synkkiä ajatuksia, hän tunsi olevansa tarpeeton, turha. Hän koki jääneensä täysin yksin hänen veljensä poistuttua hänen luotaan.

Puoli vuotta sitten tyttö oli ollut onnellinen, hänen elämänsä oli ollut suojattua, hänen vanhempansa välittivät. Ja ennen kaikkea, hänellä oli hänen rakas veljensä, parhaat ystävänsä ja ihana ja rakastava poikaystävä. Tyttö oli ollut, ainakin omassa mielessään, maailman onnellisin tyttö. Nyt hänen päänsä oli täynnä sumua, hänellä ei ollut mitään, hän joutui vaivalloin räpiköimään tyhjässä elämässään eteenpäin. Kaikki turva ja rakkaus vältteli häntä.

Tytön veli oli hänelle hänen elämänsä tärkein ihminen. Isoveli oli olkapää, jota vasten sai itkeä. Isoveli oli lohduttaja, hän toi valon, kun muualla oli pimeää. Hän rakasti, kun muut eivät välittäneet. Hän unohti muut menonsa, kun tyttö oli yksin ja surullinen. Isoveli oli tytölle kaikki kaikessa.

Sitten se tapahtui. Veli oli lähtenyt ystäviensä kanssa kapakkaan, hän oli saavuttanut 18-vuoden iän ja humalahakuista juomista oli tiedossa. Tietenkin, kun täytyi juhlia tätä tärkeää päivää. Keskiyön jälkeen, aamun pikkutunneilla kotiin tuli puhelu. Äiti vastasi puhelimeen, ja vieras nainen kertoi olevansa keskussairaalan henkilökuntaa.

Veli oli joutunut osalliseksi kapakkatappeluun, jossa oli esiintynyt kaikenlaista asetta veitsestä rikkinäiseen olutpulloon. Monilla oli tullut paljon lähes harmittomia pintanaarmuja, kaksi oli haavoittunut vakavasti, mutta veli oli auenneen kaulavaltimonsa vuoksi menehtynyt lähes heti.

Kuullessaan uutisen tytön elämä romahti. Hän loittoni tärkeimmistä ystävistään, joiden kanssa hän päätyi lopulta ison riidan seurauksena välirikkoon. Suhde poikaystävään päättyi myrskyisästi, ja vanhemmat erosivat. Äiti muutti sukulaistensa luo Ruotsiin ja alkoholi alkoi vallata tytöstä huolehtivan isän elämää. Lopulta isä ei enää pystynyt hillitsemään itseään, vaan alkoholin vaikutuksen alaisena hakkasi oman tyttärensä pahaan kuntoon. Tyttö joutui sairaalaan osastolle ja sieltä pois päästyään sosiaaliviranomaiset korjasivat tytön hoiviinsa.

Välit sijaisvanhempiin olivat viileät ja ajan myötä tyttö ryhtyi viiltelemään itseään. Oikeita ystäviä hän ei löytänyt, vaan ajautui paljon vanhempien ihmisten seuraan, joista kaikki käyttivät huumeita. Ja ennen kuin tyttö huomasikaan, hänen elämänsä pyöri viiltelyn ja huumeiden ympärillä. Hän oli korviaan myöten veloissa, ja osan veloistaan hän oli jo joutunut maksamaan likaisella, siveettömällä tavalla. Muut tytöt käyttivät hänestä nimitystä narkkishuora.

Istuessaan tuolilla tyttö ajatteli menetettyä elämäänsä, miten hyvin kaikki olisikaan, jos veli olisi täällä hänen luonaan. Hänen ei tarvitsisi kärsiä, eikä olla muiden pilkan kohteena. Miksi rakkaimman täytyi jättää hänet näin? Miksi näin piti tapahtua juuri hänelle? Oliko hänen elämällään mitään tarkoitusta?

Tyttö nousi ja huutaen tuskasta heitti tuolin seinään. Ääni kaikui suuressa, tyhjässä talossa. Yhtä tyhjässä, kuin minun elämäni, tyttö ajatteli synkkänä. Hän halusi pois, hän ei kestänyt. Hän tahtoi veljensä luo. Tyttö avasi laatikkonsa, ja kädet täristen etsi pussillisen vahvoja ekstaasitabletteja. Hän otti mukaansa koko pussin ja juoksi alakertaan. Hänen sijaisvanhemmillaan oli alakerrassa lasikaappi, jossa säilytettiin mietoja ruokaviinejä, mutta jossain täytyi olla vahvempiakin aineita. Hän meni keittiön kaapeille, heitteli kaikki tavarat alas tietäen vielä löytävänsä sen, mitä hän halusi. Ja siellä se oli, ylimmällä hyllyllä. Litran pullo vahvinta viskiä, jota rahalla saa. Hänen ottoisänsä käytti sitä joskus hyvin pieninä annoksina lääkkeenä pahaan yskään, josta on vaara kehittyä keuhkokuume.

Toivo silmissään palaen tyttö otti pullon käteensä ja katseli sitä hetken. Se oli käytännössä katsoen täysi, siitä oli otettu vain pari teelusikallista. Tyttö avasi pullon ja murskasi viskin sekaan kaikki yhdeksän huumetablettia ja sekoitti sen. Aine tappaisi karhunkin hetkessä, tyttö ajatteli tyytyväisenä. Hän oli varma onnistumisestaan. Tyttö oli jo asettamassa pulloa huulilleen, mutta laski sen sittenkin pöydälle. Hän koki parhaaksi kirjoittaa jonkinlaisen kirjeen. Hän raapusti paperille anteeksipyyntönsä, ja kertoi kaiken johtuvan hänen yhä palavasta rakkaudesta veljeään kohtaan, kukaan ei ollut syyllinen.

Tyttö viimeisteli kirjeen allekirjoituksellaan ja otti taas pullon käteensä. Hän otti ensin pienen, varovaisen kulauksen ja irvisti. Neste oli aivan hirvittävän kamalaa. Mutta mitäpä tässä oli menetettävää, hän kuolisi kumminkin. Niinpä hän kohotti pullon taas uudelleen ja ryhtyi juomaan. Aluksi polte alkoi kurkusta, mutta se levisi nopeasti. Tytön teki mieli lopettaa, hän ei pystyisi tähän, olisiko kaikki veljen arvoista? Näkisikö tyttö häntä edes? Mutta hän ei voinut lopettaa. Hän ei kertaakaan nostanut pulloa huuliltaan vaan joi juomistaan, nopein, mutta pitkin kulauksin. Hän tunsi koko kehonsa olevan tulessa, ainakin sitä poltteli ja korvensi. Elämä vilisi silmissä, eikä hän pystynyt ajattelemaan lainkaan.

Viimeisen tipan valuessa tytön kurkusta alas, tietämättään hän laski pullon huuliltaan. Hän ei pystynyt pitelemään sitä, vaan se putosi kilahtaen lattialle. Kilahdus kaikui synkässä talossa. Tytön ruumis vapisi kauttaaltaan, hänen silmissään kaikki oli vain epätodellista sumua. Hän kaatui lattialle eikä tiennyt enää mitään. Koskaan enää ei hänen suunsa auennut puhumaan, eikä hänen huulensa hymyilleet. Tyttö oli kuollut.

Fiktiivinen kertomus kaikkensa menettäneestä tytöstä.

Even