Sitruunaperhonen
Heräsin aamulla aikaisin, jännittyneenä. En ollut saanut yöllä kunnolla unenpäästä kiinni.
Kuitenkin vähän aikaa olin kerennyt torkahtaa, ennenkuin heräsin pehmeiden sadepisaroiden liplatukseen.Avasin huoneeni ikkunan.
Hento ja kostea tuulenvire syleili pehmeästi kasvojani toivottaen hyvää huomenta.Tunsin sydämessäni, että tästä päivästä tulisi jotenkin erikoinen.En tiennyt vielä miksi, mutta tunne oli hyvin voimakas.
Sadepisarat tippuivat toinen toistensa jälkeen syksyn haalistamalle nurmelle. uhamakas tuulenhenkäys puhalsi lentokyvyttömän perhosen huoneeseeni. Äkkiä minusta tuntui siltä että olin samanlainen kuin tuo juuri huoneeseeni lentänyt vaaleankeltainen sitruunaperhonen. Yhtä hauras, heikko ja yksinäinen. Etsien omaa paikkaansa, johon voisi joskus kuulua ja tulla onnelliseksi.
Pian ne tummat sadepilvet taas tulivat ja veivät viimeisenkin auringonsäteen mukanaan. Musta sade maalasi kapungin kadut varjoihin ja peittosi korttelit paksuun sumuun. Kaunis ja pehmeä aamusade muuttui kovaksi rankkasateeksi. Suljin ikkunan ja mietin hiljaa mielessäni
"Yksi eroavaisuus minussa ja tuossa perhosessa on.Vain toinen meistä uskaltaa avata tuon ikkunan ja nousta siivilleen – lentää nillä vapauteen. Vain yksi meistä on kärsinyt tarpeeksi saavuttamatta päämääräänsä. Se et ole sinä. Ei, et tänään. Nyt on sinun vuorosi hävitä, Vaaleankeltainen sitruunaperhonen. Tämä on minun päiväni ja nyt on minun vuoroni voittaa."
Avaan ikkunan jälleen.Nousen siivilleni ja hyppään armottoman sateen vietäväksi. Tunnen itseni kevyemmäksi kuin koskaan. Vielä kerran katson taakseni ja nyt tiedän, ettei minulla ole enää mitään syytä palata takaisin.