Ystävä, Rakastettu, Vihamies
Kuiskaan, Ystävä.
Suljetaan kätemme toistemme käsiin.
Katsotaan yhdessä aurinkoa laskevaa.
Nauretaan hyville vitseille, päiville eilisille.
Puhutaan pojista, puhutaan harrastuksista
Itketään kun siltä tuntuu, kuitenkin yhdessä.
Koskaan toisiamme hylätä ei, tuemme aina vain.
Valitetaan siitä, valitetaan tosta, ylistetään toista.
Sovitetaan askeleemme kulkemaan samaa matkaa.
Haistellaan ihania tuoksuja, hevosen ominaishajuja.
Haukutaan exiä, ylistetään nykyisiä, haveillaan uusist.
Hymyillään kun silmiin katsotaan, halataan ku tavataan.
Vietetään aikaa yhdessä, välillä vaikka mitään tekemättä.
Hengähdän, Rakastettu?
Katsotaan toisiamme syvälle silmiin.
Puhutaan kaikesta, jaetaan murheet.
Kuulostellaa toisen tasaista hengitystä.
Pidetäänhän toisiamme käsistäkin kiinni.
Ei ressata ajasta, ei paikasta, ei mistään.
Hymyillään toisillemme, aina vain syvemmin.
Kosketellaan, katsellaan, hetkestä kii pidetää.
Ollaan vaan, lojumassa kainalossa lämpöisessä.
Suudellaan hellästi, nautitaan toistemme seurasta.
Nauretaan, pidetään hauskaa ja toisiimme luotetaan.
Pyydetään anteeks kun sen aika on, kiitetään me myös.
Eihän välitetä muitten kommenteista, kateellisiahan ne on.
Huudan, Vihamies!
Sanat viiltävät syviä haavoja sisälle.
Toisemme alas lakaistaan, tiputetaan.
Tahdotaan vain pahaa toisillemme, lisää.
Omatunto ei hakkaa, mutta sinua hakkaan.
Tapetaan toisiamme kilpaa, ei paeta taistoa.
Tahdota ei luovuttaa, heiluttaa lippua valkeaa.
Veri pakenee sielusta revitystä, se sun syysi on.
Suuttumuksen mustin siivin, yllesi tulee varjo musta.
Sääli on sairautta, viha maan perii, kosto on suloinen.
Huomenna taas tavataan, taistelutantereella taistellaan.
Tieto lisää tuskaa, sillä jos sä ton tiedät sitä käytät muhun.
Hymyt häijyt toisillemme annetaan, armoa tunneta laisinkaan.
Ja toinen parhaimmistoon kuuluva runo muotoilunsa ansiosta.
Ann-Maria
|