Elämä

Miks me jaksetaa elämää? Siks et odotetaa koko ikä onnellisuutta, sitä ihanaa tunnetta minkä uskoo saavansa kun menee naimisiin, saa lapsia, löytää elämäsnsä rakkauden tai jotain muuta vastavaa. Mut ei semmost ikinä tuu olemaa! naimisiin menos on yks ihana päivä elämäs minkä jälkee saa sitte miljoona päivää viettää tuskas etsien ongelmia joka kolost ja valittaen tyytymättömyyttää, sitte tulee lapsia jotka on hetken vauvoja ja sen jälkee kasvaa vanhoiks uhmaikäsiks paskapäiks ja voi vaan toivoo et ne ois taas vauvoi.

Ihmisten oma itsekkyys menee muitten edelle (ehkä yks syy miks ei saa koskaa onnea), jos "se oikea" sais valita sun ja rikkauden väliltä se valitsis rikkauden. Ne hyväuskoset ihmiset jotka epäitekkyttään etsivät onnea tulee hyväks käytetyiks sitte ne ei kestä mailmaa ja tekee itsemurhan, muuttuu narkkareiks/juopoiks tai joutuu suljetuille osastoille.

Silti ei haluu myöntää itellee ettei koskaa tuu olemaa hyvä olla. Suurin osa elämäst perustuu pelkäst pahast olost, suurimaks osaks tääl ei muuta oo.

Lopputulos on kuitenkii se et ettii hyvää oloo kaikkialt. Ei enää jaksa kieltäytyy mistää ettei mikään hyvä mee ohi ja sit sen viimeistää tajuaa ku pilaa asiat pahemmin et kaikki perustuu pelkäst pahast. Se ois liian väärin jos menis elämäs kerrankii hyvin. Ja vielkii totuuden jälkee miettii miksi jaksaa elämää. Kuinka jaksaa elättää turhii toiveit. Onko luovuttaminen helpompaa? Ei, kerran sitä eletää ja tää paska siedetää kunnialla lopuu. Ja niitä pienii hetkii mitkä onnelisii saaha olla ni otetaa kaikki siint irti ja mietitää surkeina aikoina niitä hetkiä. Ehkä elämänkii on hyvä yrittää kestää. Ja toiveet kantaa eteenpäin.

cassable