Ikiliikkuja
Herätys. Luomet avautuvat. Virkeys.
Hengitän aamua sisääni. Se kuiskuttaa minulle salaisia lupauksia tästä päivästä.
Aurinko on vasta nousemassa, olen aamuihminen, joka kevyessä valossa juoksee, juoksee niin kauan, kunnes väsymys ylittää kärsimyksen rajat, ylikin.
Vilkutan vanhalle sedälle, joka istuu parvekkeella vanhaan tapaansa, potkaisen mehutölkinripaleen kauemmas, energiapuuskan saattelemana juoksen vielä monta kilometriä.
Haistan vähäpätöisen itsesi jo kaukaa. En edes vaivaudu tuhahtamaan. Silmät kaihoisina tuijottavat perääni, porautuvat selkääni sadan puukon lailla. Juoksen pois.
**
Lenkkivaatteet niskaan ja juoksulle. Avaimet sentään muistan ottaa tällä kertaa mukaan. Hengitän. Silmät kyynelistä kuultavina juoksen. Kuu hymyilee sitä vittuilevaa hymyään, niin kuin aina ennenkin.
Juoksen ohi kerrostalon, jossa tiedän sinun asuvan. Olet ikkunassa, aistin sen. Olet surullinen, taas.
Juoksen, kunnes kuukin jo nukahtaa pilvipeiton alle.
Ovelle saapuessani nyyhkäisen, mutten enempää. Olen melkein onnellinen.
Kertoo mistä kertoo. Sen itse kuka tahansa päätelkööt.